Hilja Ilveskero ei kolahtanut minuun trilogian
ensimmäisessä Henkivartija-osassa ihan täysillä. Nyt kun tuon lukemisesta on kulunut aikaa,
mietin arvostelinko kirjan kuitenkin vähän hätäisesti. Jotain vetävää siinä
kuitenkin oli ja tässä Oikeuden jalopeurassa vielä enemmin. Tämä oli parempi
kuin Henkivartija. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että tämä sarja on parempi
kuin Maria Kallio-sarja. Toki Ilveskero on vieläkin minusta vähän epäuskottava
ja liian täydellinen henkilö ja pikkuisen suututtaa kirjaan ympätty seksi. Ei
se, että kirjassa olisi kuvailtu seksikokemuksia, niitä ei juurikaan ole, vaan
se, että Hilja useaan otteeseen pohtii, miten häntä panettaa ja pitäisi iskeä
joku yhdenillanjuttu. Eihän kirjoissa kuvailla (yleensä) sitäkään, miten
henkilöä kusettaa ja hänen tekisi mieli mennä kuselle tai miten kutittaa ja
tekisi mieli raapia. Tunnustan
jälleen kerran inhoavani romaani-seksiä. En halua lukea siitä (siksi muuten
dekkarit ovat aika turvallinen valinta =)). Lehtolainen haluaa jostain kumman
syystä tehdä Hiljasta maskuliinisen. Hiljahan pukeutuu myös valeasuiseksi
mieheksi. Hän on perinteisessä miesten ammatissa, kantaa miehistä asetta, on käynyt henkivertija-opiston, tarvittaessa ampuu uhkaajaa, antaa
seksihaluillensa periksi, harrastaa irtoseksiä ja ryyppääkin joskus
rämäpäisesti, kuten miesten on totuttu tekevän kirjallisuudessa. Tällainen
korostaminen on jotekin läpinäkyvää ja herättää minussa kysymyksen, miksi.Osaltaa sen tietysti tuo kirjaan vauhtia ja vaaraa.
No mutta kirjan juoni ja juttu oli oikein jännittävä,
kyllä sen kolmannenkin vielä aion lukea.
Jälleen kerran Hilja Ilveskeron hahmo tuo mieleeni tappajan näköisen miehen, eli Viktor Kärpän, tuon Röngän huikean romaanihahmon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti