Pirjo Rissanen; Muistot

Kepeä kesäromaani eräästä suvusta ja suvun naisista ja vähän myös miehistäkin. Ulpun aikuinen tytär on kuollut vuosia sitten. Susannalla on vaikea lapsuus, vaikea äiti ja trauma. Tästä syystä Susanna päättää jäädä vapaaehtoisesti lapsettomaksi. Anoppi ja miniä kohtaavat, suhde on hyvä ja kehittämiskelpoinen, mutta Ulpu kaipaa lapsenlasta. Pidin tästä keveästä romaanista, helppoa Rissas-laatua.
Kirjan nimi oli huonosti kuvaava ja tylsä. Nimeäisin tämä vaikka Meidän lapsemme eivät ole...

Hjorth & Rosenfeldt; Oppipoika

Jatkoa romaanille Mies joka ei ollut murhaaja. Seksiaddikti Sebastian Bergman on aika ärsyttävä tyyppi, mutta tässä taas päästiin hänen ja poliisivoimien kanssa selvittelemään sarjamurhaajan tekosia. Murhaaja vaan on ollut vankilassa viime vuodet. Ruumiita tulee silti ja niissä on kaikki merkit, joita Hindekin jätti uhreilleen.
Bergmanin omat suhdekoukerot kietoutuvat edelleen kovin solmuun, sillä hän ei voi paljastaa itseään tyttärelleen, jonka kanssa joutuu tekemään töitä. Tässä on kyllä mielenkiintoinen juonenpoikanen, vaikkakin aika korkealentoinen. Mitähän tulevissa kirjoissa saadaa kuulla Sebastianin ja Vanjan pään menoksi...
Kohtalaisen kiva paketti. Osin tykkään, osin en.

Nora Roberts; Jotain lainattua

Olen niin sanaton näistä Robertseista. Tämä oli, noh... hääsarjan ties kuinka mones osa. Ei ehkä kymmenes, mutta siltä se vähän tuntui. Neljäs? Tai edes kolmas...? Verenpaine nousee jo pelkästä kansikuvasta. Ja varsinkin siitä.

Pirkko Arhippa; Kyyn punainen maito

Kevyt näppärä dekkari ei-niin-vanhanaikaista-arhippaa. Päähenkilönä häärii lakimies Pauliina Kivikoski, joka tekee kesäisten kirjajuhlapäivien päätteeksi karmaisevan löydön ja joutuu vielä itsekin yhdeksi epäillyistä.

Antti Tuomainen; Parantaja

Böyh. Ei. Ei nyt vaan millään. Olisin jättänyt tämän kesken ilman muuta, jos kotona olisi ollut yhtään mitään muuta luettavaa, mutta nyt oli jatkettava loppuun. En pitänyt tästä ollenkaan. Kirja sijoittuu tulevaisuuden Helsinkiin jonkinlaisten luonnonkatastrofien aikaan, jolloin ilmastonmuutos on tehnyt kaupungista tulvivan. Vettä sataa, talot ja kaupunginosat autioituu, sähköä saadaan enää hetkittäin ja vesi on vallannut asuntojen kellaritilat. Tiet sortuvat pakenevan soran takia. Liiketilojen ikkunoissa mainostetaan 95 %:n alennusmyyntejä, mutta kukaan ei osta mitään. Ihmisiä pahoinpidellään ja ryöstetään, poliisi ei ehdi mitään ja yksityiset vartiointiliikkeet elävät kukoistustaan. Tästä lähdetään. Kuulostaa tosi vastenmieliseltä, hrr…

Päähenkilö on runoilija Tapani, jonka toimittaja-vaimo on kadonnut. Tapani käy kirjan mittaisen matkan etsiessään vaimoaan. Eli kaipa tässä oli jonkinlainen jännityskertomuskin mukana. Mutta ei. Siis aivan kamalaa. Ja sekin vielä, että ihmisistä sanottiin se eikä hän. Jotenkin niin halpaa.

Jonathan Kellerman; Itsepuolustus

Noh tämä ei nyt varsinaisesti ollut kirja minun makuuni. Kuitenkin kirjan kannessa on jotain tuttua? Olin sen perusteella ihan varma, että olen lukenut tämän, vaan enpäs ollut. Enkä muista lukeneeni muistakaan Kellermaneja. Aion varmasti lukea niitä jatkossakin, ihan vaikka vain selvittääkseni, ovatko nämä nyt oikeasti minusta näin heikkoja. En tiedä, mikä tässä niin tökki.
Alex Delaware on psykologi-etsivä, joka auttaa valamiesjutussa traumatisoitunutta Lucya. Lucy näkee painajaisia ja tekee tiedottomassa tilassa vaarallisia, itsetuhoisia temppuja. Lucyllä on vaikea lapsuus, jonka hän sulkee osittain pois mielestään ja onneton isäsuhde sekä kaksi epämääräistä veljeä. Tämä asetelma kuulostaa ikävältä. Viitataan vähän seksuaalitraumoihin, mahdollisesti lapsen hyväksikäyttöön ja Lucy vaikuttaa minusta tyhmältä mitäänsanomattomalta hahmolta. Omituinen asetelma tulee myös siitä, että kirjan alussa sivutaan vähän murhaoikeudenkäyntiä, jossa Lucy on valamiehenä, mutta tämä sitten jotenkin kuivuu kokoon eikä asia liitykään juoneen mitenkään. Sekava, tunnelmaltaan ikävä tarina. En pitänyt oikein yhdestäkään kirjan hahmosta.