Toinen kirja heti perään, jossa oli kuvottavia eläinten pahoinpitelyyn liittyviä aiheita. Siitä en tykkää. Luin kirjan vähän väkisin, koska toivon löytäväni paljon lisää hyviä pohjoismaalaisia dekkarikirjailijoita. Ne ovat ihan parasta a-luokkaa. Mutta Brekkessä oli vialla myös jotain muuta: aikahypyt. Kaksi tarinaa usean sadan vuoden erolla ei ole ikinä ollut lempparijuttujani. Historialliset romaanit on asia erikseen, ne ovat aivan ihania kun pitäydytään siellä omassa ajassa, mutta ei näin. Miksi, miksi pitää sotkea kahta eri aikakautta. Nykyajassa pysyessään tämä romaani olisi ollut niin paljon selkeämpi, jännittävämpi ja jatkuvampi. Siis mikäli ei olisi tarvinnut koko ajan ajatella sitä eläinrääkkäystä. Vain mies voi kirjoittaa sellaisesta, yök. En tiedä jatkanko vielä Brekkellä, katsotaan. Voi olla, että yritän saada käsiini järjestyksessä ensimmäisen kirjan, jossa poliisi Odd Singsaker tutkii edellistä juttuaan, mutta mikään kiire minulla ei nyt ole. Jännitystarinana tämä musiikkiin hurahtaneesta psykopaatista ja soittorasiasta kertova trilleri on kohtalainen. Vain kohtalainen. Vähän ennalta arvattava ja vähän laimea.
Minusta nuo Brekken kirjat olivat ihan sujuvia dekkareita, tosin hyvin väkivaltaisia, niin kuin nykyisin iso osa skandinaavisista dekkareista. Ensimmäinen oli minusta parempi kuin tämä toinen.
VastaaPoistaNo hyvä, että ensimmäinen oli vielä parempi, olen vähän rohkeammin tarttumassa siihen. Joo, väkivaltaa on aika paljon, eikä siinä mitään, mutta on kaksi sellaista, mitkä meinaa ylittää mun rajat: lasten ja eläinten kiduttaminen. Melkein kaiken muun kestän, noita luen "sormien välistä" valmiina paiskaamaan kirjan kannet kiinni heti, kun ylittää rajan.
VastaaPoista