Eino Leino; Musti

Olen jo joskus aiemmin viitannut Eino Leinon Mustiin, tuohon yhteen lempikirjoistani ja nyt luin tämän uudestaan, kun testasin, jaksaisiko ysiluokkalaiseni lukea tämän koulun kirjaesitelmää varten. Jaksoi se.

Nämä legendaariset alkusanat: "Hau, sanoi Musti. Hau hau, vastasin minä". Siis voiko olla mitään tämän hienompaa aloitusta kirjalle! Musti on enemmän kuin kirja. Musti on Musti. Ja tämä on lähes ainoa fyysinen kirja, jonka haluan kotiini. Muutama muukin on, kaikilla on jokin hyvin perusteltu syy, sillä yleisesti ottaen en halua omistaa kirjoja kappaleina. Ja tavallisesti en lue eläintarinoita, ne ovat aina liian surullisia, mutta Musti ei ole sen enempää iloinen kuin surullinenkaan, vaikka kuolemaa tässäkin käsitellään.

Musti kertoo Mustin tarinan penikasta Höyhensaarille, jossa tämä paljon ajatteleva koira tapaa entisen omistajansa. Kirja on julkaistu vuonna 1916 eli sata vuotta sitten! Sata vuotta! Kielessä on vanhanaikaisia sanoja ja kirjoitustapoja, jotka tulkittaisiin virheiksi nykyään, mutta yllättävän kestävää kieltä Leino on sata vuotta sitten kirjoittanut.

Mitä jos sinä, Musti, kuolit sittenkin sinne haudalle?