Håkan Nesser; Elävät ja kuolleet Winsfordissa

Yksi tämän vuoden parhaista lukemistani kirjoista. Aivan ihana Nesser osaa kyllä nämä jutut. Tämä ei olekaan vanhaan tapaan dekkari, vaan vähän enemmin trilleri. Ei yhtä trillerimäinen kuin esimerkiksi Karin Fossum, mutta vähän sinne päin. Eli sellainen, missä luodaan ihana taianomainen tunnelma ja maiseman yllä häälyy koko ajan tummat uhkaavat pilvet. Sellainen, missä lukija on vähän varuillaan koko ajan, sydän melkein kurkussa; mitä seuraavaksi tapahtuu… vihjataan, vihjataan… vaan ei kerrota suoraan =). Tässä tapauksessa vihjaillaan menneisyyden suuntaan ja avataan pikkuhiljaa tapahtumia. Jännittävyydestä huolimatta kirjassa on uskomattoman lämmin tunnelma ja miten kauniisti Nesser kirjoittaakaan. Tämä on taas kerran sitä tekstiä, jota ei tarvitse lukea ollenkaan, vaan se vain tulee.

Päähenkilö on Maria Holinek, joka muuttaa koiransa kanssa Exmooriin. Yksin. Hän alkaa käyttää nimeä Maria Andersen. Koira taas on rhodesiankoira Castor (ihana rotu muuten, ihana!). Ja pikkuhiljaa tarinassa keritään auki menneisyyttä; mitä Maria pakenee, miksi hänellä on tarve aloittaa kaikki alusta, ainoana tavoitteenaan elää pitempään kuin koiransa.

Yksi valtavan suuri plussa kirjalle siitä, miten koira oli osattu kirjoittaa tarinaan oikein. Näitä olen ennenkin pohtinut. Sen kyllä näkee, kuka kirjailija (suomentaja??) on koiraihminen. Marian ajatukset ovat juuri oikeita koiranomistajan ajatuksia.

Yksi valtavan suuri miinus kirjassa (suomennoksessa) sille, miten fasaania nimitetään fasaaniurokseksi. Olin pudota tuolilta. Yleissivistykseen kuuluu tietää (kuuluuhan?), että lintu on aina koiras, ei koskaan uros. Fasaanista kun puhutaan, niin kyseessä on kanalintu ja näiden uroksia tavataan kutsua kukoiksi. Se on fasaanikukko, mutta ikinä missään tapauksessa se ei ole uros-fasaani. Tämä ei häirinnyt lukunautintoa, se vain oli kiperä kieliseikka minulle, joka rakastan intohimoisesti kaikkea suomenkieleen liittyvää. Rakastan etsiä näitä omituisuuksia kirjoista. Eikä ne aina ole virheitä, vaan on kiva oppia uutta ja kuulla eriskummallisuusia. Mutta Maria ei ehdottomasti löytänyt portailtaan kuollutta fasaaniurosta, vaan kuolleen fasaanikukon.