Mitähän tästä nyt oikein osaisi sanoa. Yksin oli
sellainen pikkuromaani tai novelli jo vähän varttuneemman mieseläjän ihastumisesta
nuoreen naiseen. Vähän rakkaudessa riutumista, vähän arkaa epätoivoa, kun ei
voi tunnustaa ihastumista. Vähän Pariisia, särkynyttä sydäntä, vähän huonoa omatuntoa. Enemmin olen pitänyt Ahon muista romaaneista.
Kirjassa oltiin sen verran paljon yksin, että tämä vastaa
Helmet-haasteen kohtaan 36. Kirjassa ollaan yksin. Menisi myös alle
100-sivuisesta kirjasta, vaikka itse luin tämän e-kirjana ja sivujen määrä oli
sen takia kovin epämääräinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti