Jane Austen; Kasvattitytön tarina

Kiva austenilainen tarina Fannysta, joka muuttaa Mansfield Parkiin tätinsä perheeseen kasvattityttäreksi ja kokee siellä kasvamisen tyttösestä nuoreksi naiseksi. Asiaankuuluvasti mukana romantiikkaa, yläluokan seuraelämää ja tasapainottelua sopivaisuussäännöksillä.

Tämän painoksen (6. painos 1987) kansikuva on hirveä. Onneksi kirjaa löytyy siedettävämmilläkin kansikuvilla, joskin hämmästyksekseni myös tätä vielä paljon surkuhupaisemmilla.
Kirjassa oli useita kirjoitusvirheitä:
ihashuttava (ihastuttava)
heiti (neiti)
muohaamatta (huomaamatta)
sön (sen)

Kasvattitytön tarina on kirjoitettu 206 vuotta sitten, eli 1814. Siinä sitä on kestävää kehitystä.

Popsugar 2020 -haasteessa laitan tämän kohtaan: 

6. A bildungsroman ja Helmet 20017 -haasteessa kohtaan:  34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt

Ruth Ware; Lukitut ovet

Tämänkin sain käsiini kirjaston sähköisestä ellibs-järjestelmästä ja luin kirjan kätevästi tabletilta e-kirjana. Osaan suhtautua ellibsiin kirja kirjalta paremmin. Aluksi kahden viikon laina-aika vaikutti epäilyttävältä, mutta olen päässyt jo siitä ennakkoluulosta yli. Ellibs on mainio tapa saada käsiinsä melkein uusia kirjoja, sellaisia joita ei kirjastosta saisi ehkä moneen kuukauteen tai vuoteen. Mutta en tiedä poistuuko sieltä vanhat kirjat joskus, siksi tuntuu että on "kiire" nyt lukea jotain kauan aikaa sitten sinne lisättyjä, joita olen vähän katsellut. Toivottavasti ne eivät poistu! 

Lukitut ovet oli mielestäni Ruth Waren paras tähän asti lukemistani. Aikaisemmat ovat  Rouva Westaway on kuollut ja Synkän metsän siimeksessä. Väliin mahtuu kaksi lukematonta ja ihan varmasti aion lukea nekin!

Kirja alkaa siitä, miten Rowan kirjoittaa vankilasta käsin kirjettä asianajajalle ja todistelee, että hän on syytön lapsen kuolemaan. Rowan on työskennellyt 4-lapsisessa perheessä lastenvahtina Skotlannin pohjoisilla nummilla, älytalossa jota ohjataan äänikomennoin ja digitaalisesti. (Tässä tuli kyllä väistämättä mieleen S. K. Tremaynen romaani Äänet, jossa niinikään virtuaaliavustaja hoiteli kodin tekniikkaa). Romaani koostuu siitä, miten Rowan kertoo tarinansa asianajajalle. Miten vaikeaan työtehtävään hän olikaan joutunut ja miten kaikki meni lopulta vikaan. Kutkuttavaa jännitystä ja sitten lopun huipennus..! Ooh! Se oli tavallaan juuri oikeanlainen ja tavallaan hiuksiaraastattava pettymys. Tämä oli mitä mainioin kirja.

Erik Axl Sund; Nukkemestari

Tätä kirjaa en meinannut malttaa laittaa käsistäni pois. Ihan täyttä tavaraa kannesta kanteen. Hyytävän jännittävää ja mahdottoman hyvässä muodossa, eli lyhyet napakat luvut, jotta lukemisensa saattoi jaksottaa juuri sopivanlaiseksi. Ainoastaan lukujen nimet oli omituiset, mutta sitä ei voi laskea kirjalle haitaksi.

Kirja kertoo nuorista prostituoiduista. Tyttöjen turvatalosta ja laittomasta seksibisneksestä. Pedofiliasta, pornoelokuvista, poliisien yrityksestä saada syylliset kiikkiin. Vaikka aihe on äärimmäisen vastenmielinen, niin kirjassa ei ollut niitä kuvailtu kaikkein inhottavimmilla tavoilla. Kirjaa ei ollut vaikea lukea.

Päähenkilöt ovat Nova ja Mercy. Mercy on lähtöisin Nigeriasta, josta perhe joutuu lähtemään pakoon terroristijärjestö Boko Haramia. Novan perhe vaikuttaa normaalilta ruotsalaiselta uusioperheeltä. 

Kevin ja poliisitiimi selvittää, mitä tapahtui murhatulle Taralle, kuka on Nukkemestari ja mikä on tyttöjen turvatalosta lähteneiden nuorten arvoitus.

Laitan kirjan Helmet 2017 -haasteessa kohtaan: 

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja

Ritva Sarkola; Puhu hiljaa rakkaudesta

En ollut muistaakseni koskaan kuullut Ritva Sarkolasta aiemmin ja tämäkin Puhu hiljaa rakkaudesta -dekkari on sarjan kymmenes kirja. Siksi ainakin poliisien osuus kirjasta jäi minulle siinä mielessä hämäräksi, etten tiennyt heistä ennalta mitään. Mutta ei se ainakaan yhtään häirinnyt tässä kirjassa. Pääosassa oli vain ja ainoastaan murhatapauksen tutkinta, ei poliisien yksityiselämä.

Nuori nainen murhataan puistossa ja poliisi löytää murhapaikan välittömästä läheisyydestä uhrin  sulhasen. Tällä on ase kädessä ja aseesta löytyy ainoastaan yhdet sormenjäljet. Mutta olisikin ihan liian helppo ratkaisu, että asetta pitelevä miesystävä olisi syyllinen. 

Kirjan henkilöt käyttäytyvät ja kommunikoivat hivenen epäuskottavasti. Pidin kirjaa sopivana pikku-välipalana, josta sai jonkin verran ajanvietettä, mutta mitään lähempää tarkastelua juoni ei olisi kestänyt. Kirjan nimi on kyllä kaunis.

Kirjalla Helmet 2017 -haasteen kohtaan: 

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

Rosie Walsh; Hän lupasi soittaa

Rosie Walsh on minulle entuudestaan täysin tuntematon kirjailija. Hän lupasi soittaa on aivan valloittava romaani romanttisesta jännitysnäytelmästä. Päähenkilö Sarah viettää unelmien viikon Eddien kanssa. Se on selvästi rakkautta ensi silmäyksellä ja kaikki palikat loksahtavat kohdalleen. Sitten heidän pitää erota työkuvioiden ja lomamatkojen takia, mutta rakastanut pariskunta lupaa pitää yhteyttä jatkossakin. Vaan Eddie katoaa kuin savuna ilmaan. Hän ei soita, Facebook-sivu vaikenee, Whatsupp ei vastaa. Mitä ihmettä voi olla tapahtunut! Tämä mysteeri oli kihelmöivän nautinnollinen.

Kirja ei ole ollenkaan imelän siirappinen ollakseen romanttista ajanvietettä. Mietinkin, mikä tekee kirjasta romanttisen viihdekirjan ja miten se eroaa trilleristä. Minkä pitäisi muuttua, että tämän voisi luonnehtia jännäriksi ja trilleriksi? Koska jossainhan se ero nyt on, mutta minä en sitä löydä.

2017 vuoden Helmet -haasteeseen tämä käy minulla kohtaan: 

6. Kirjassa on monta kertojaa

Arttu Tuominen; Muistilabyrintti

Huraa, ihan huippu-jännittävä dekkari Arttu Tuomiselta. Komisario Janne Rautakorpi on menneisyyden onnettomuudesta toipuva kirjan päähenkilö. Tutkittavaksi tulee viemärikaivosta löytyneen nuoren naisen ruumiin arvoitus. Kaikki liittyy jollain tapaa myös saastuneeseen jokeen, jota terveystarkastaja Jarkko Kokko selvittää. 

Tällaista lisää, ihanan suoraviivaista, helppoa ja sujuvaa kerrontaa.

Vanhassa 2017 -Helmet haasteessa laitan tämän kohtaan: 

28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan

Enni Mustonen; Pukija

Pukija on jo 8. osa syrjästäkatsojan tarinoita. Tässä päähenkilö on Kirstin tytär Viena, joka hakee paikkaansa maailmalta ja työelämästä. Ensin hän toimii pukijana Suomen filmiteollisuudessa ja sitten maailman tuulet, tai oikeammin lentokoneet, kuljettavat häntä aina Amerikkaan saakka. Yhdellä näistä reissuista Viena on Miss Universumiksi valittavan Armi Kuuselan avustaja. Armin seikkailuja Amerikan ihmemaassa kuvattiin kivasti, minulle tuo aika on ollut vähän tuntematonta. Myös 50 -luvun lentomatkailu tuli ihan uudella tapaa tutuksi.

Kirjassa tavattiin tunnettujen suomalaisnäyttelijöiden lisäksi myös mm. Mae West ja Marilyn Monroe.

2017 vuoden Helmet -haasteessa laitan tämän kohtaan: 

38. Kirjassa mennään naimisiin

Olen nyt oppinut vähän lukemaan e-kirjoja. Ensiksi harrastin sitä vain tietokoneen näytöltä ja joskus satunnaisesti kännykältä, mutta sitten kaivoin vanhan tabletin naftaliinista ja puhaltelin siitä pölyt päällä. En ollut edes varma, saako sitä päälle. Mutta hyvin toimi ja akku pitää virtaa ihan kivasti. Tämän voi jopa ottaa sänkyyn mukaan nukkumaan käydessä, se on iso plussa. Päivän paras lukutuokio on illalla vatsallaan sängyssä kirja tuettuna tyynyä vasten. Tabletilla se onnistuu melkein yhtä hyvin, kuin fyysisen kirjan kanssa. Ja ajatella; kirjastojen oma ellibs -palvelu on ihan ilmainen! Sieltä löysin Pukijankin ja tällä hetkellä luettavana olevan Arttu Tuomisen Muistilabyrintin ja pari muuta kirjaa on jo varauksessa. Tuntuu kuin olisin lapsi karkkikaupassa, enkä tiedä mihin silmäni pistän.

Harlan Coben; Verenperintö

Harlan Coben ei petä koskaan. Verenperintö oli tiukka dekkari perheestä, jonka huumeriippuvainen tytär Paige on kadonnut. Simon Greene etsii tytärtään ja pääseekin lopulta tämän jäljille. Paigen väkivaltainen poikaystävä kuitenkin murhataan ja epäillyksi joutuvat sekä Simon itse, että kadonnut Paige.

Nimensä mukaisesti ajaudutaan sukulaisuus-sotkujen ja dna-tutkimusten maailmaan. Erinomainen jännäri, jossa luvut ovat lyhyitä ja teksti niin ilmavaa, että kirja on varsin nopeasti luettu.

Kiinnostavia yksityiskohtia: tämä oli toinen kirja tältä vuodelta, jossa tuli esiin amerikkalaisessa yliopistomaailmassa pelattu lacrosse -peli. Googletin sitä alkuvuonna, sillä tuo peli on todellakin minulle aivan tuntematon. Se on suomeksi haavipalloa. Se on pohjoisamerikkalainen hyvin vanha peli, jota ennen pelasivat kaikki intiaaniheimot. Suomeenkin peli on tullut 2000 -luvulla. Hienoa oppia uusia asioita.

Vanhaan Helmet 2017 -haasteeseen laitan tämän tylsään kohtaan:
23. Käännöskirja

Alex Schulman; Polta nämä kirjeet

Avioliittodraama ja sukutarina kirjailijan omista isovanhemmista, raivoisasta mustasukkaisuudesta ja luvattomasta rakkaudesta. Kirja oli taitavasti kirjoitettu, nopealukuinen ja ajatuksia herättävä. Juoni ei ollut mitenkään poikkeuksellinen. Jos oikein ajattelemme, mitä me tiedämme omista isovanhemmistamme? Ei varmaan kenenkään elämä ole suoraviivaista, selkeää ja helppoa. Kaikilla on menneisyydessään omat klikkinsä. Kuinka monen meidän isoäiti on voinut kokea luvattoman rakkauden tai kuinka moni esi-isä on voinut olla väkivaltainen öykkäri tai kuinka monta lehtolasta tai luvatonta sikiönlähdetystä on voinut vuosikymmeniin ja -satoihin mahtua. Kiva pikku kirja.

Vanhaan Helmet 2017 -haasteeseen kohtaan: 

26. Sukutarina

ja

Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan: 

1. A book that's published in 2020

J. P. Laitinen; Lume

Lume on yhdenpäivänromaani Henry Qualiasta. Henry on siirtynyt yliopistomaailmasta vapaaksi tutkijaksi, joskin on päättänyt osoittaa suopeutta yliopistolle, jos he vielä kosiskelevat häntä piireihinsä. Tutkimus (aiheena fiktiivinen ihminen) on läpimurron kynnyksellä, kun Henry saa yhtäkkiä soiton sairaalasta, johon hänen muinainen ystävänsä Laura on joutunut. Yhden päivän aikana eletään matka dementoituneen äidin kautta sairaalaan, jossa Laura makaa. Matkalla päähenkilö joutuu omien ajatustensa, havaintojensa ja mielenosoituksen keskelle.

Kirjassa kivaa oli Henryn dementoitunut äiti ja poikansa suhde tähän. Muu ei ollut niin kivaa, vaikka siellä täällä olikin pieniä ilahduttavia oivalluksia.

Helmet 2017 -haasteessa kohtaan: 

19. Yhdenpäivänromaani

Enni Mustonen; Sotaleski

Luin viime viikolla Mustosen Taiteilijan vaimon ja kun satuin heti perään saamaan käsiini ellibs-palvelusta tämän seuraavan osan, Sotalesken, niin en voinut pidätellä. Ja tämä oli vielä parempi osa, kuin Taiteilijan vaimo. Nyt elettiin niin jännittäviä aikoja, Suomen sotavuosia, talvisotaa ja jatkosotaa. Mentiin Karjalaan, Petroskoihin, koettiin Helsingin pommituksia ja oltiin pommisuojassa piilossa. Kirjassa elettiin todellista elämää ja koettiin koskettavia kohtaloita. Päähenkilöinä edelleen Kirsti ja Iivo. Ja taas kerran, kuten usein näissä Suomen sodan aikaa käsittelevissä kirjoissa, tuntui niin viiltävältä ajatella - oikeasti ajatella - monien nuorten miesten kohtaloita. Niitä kirkasotsaisia siloposkia, tuskin teini-iästä päässeitä, melkein lapsia vielä, jotka joutuivat sinne sotaan ihan oikeasti puolustamaan isänmaata. Tämä oli vain kirja, mutta yhdelle sukupolvelle se oli oikeaa elämää.

Sotaleskessä Ida totesi hyvästellessään poikiaan Voittoa ja Veikkoa sotaan, ettei hänestä koskaan tule äitiä, joka riemumielin lähettää poikansa sinne jonnekin taistelemaan. Kenestäpä tulisi.

Kirjalla vastaan vanhaan Helmet 2017-haasteeseen kohtaan: 

8. Suomen historiasta kertova kirja ja  Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan:  3. A book with a character with a vision impairment or enhancement (a nod to 20/20 vision)

S. K. Tremayne; Äänet

Voi miten ihanan jännittävä kirja! Suorastaan ahmin tämän dekkarin kannesta kanteen. Näin erilaista ja kiehtovaa jännitystä en ole lukenut aikoihin.
Päähenkilö Jo asuu ystävänsä asunnossa, jonka sähköisiä järjestelmiä ohjaa Elektra -niminen elektroninen avustaja. Se säätää huonelämpötilaa, kertoo pyydettäessä reseptejä, säätilaa, sytyttää ja sammuttaa valoja tai kertoo vaikka aikatauluja. Makuuhuoneessa taas HomeHelp -avustajalta voi pyytää herätyksen haluamaansa aikaan.
Mutta sitten Elektra alkaa puhua ikäviä asioita. Se mainitsee Jon menneisyydessä tekemän tyhmyyden ja alkaa uhkailla. Avustaja sammuttelee ja sytyttelee valoja miten sattuu, soittaa musiikkia keskellä yötä, säätää huonelämpötilan nollaksi. Jo kuvittelee jo tulleensa hulluksi. Vai onko joku it-nikkari murtautunut tietoverkkoon ja haluaa tehdä Jolle pahaa? Mistä syystä?
Tämä on hyytävä trilleri ahdistelluksi tulemisesta ja siitä, miltä tuntuu jos ei tiedä keneen ystävistä voi luottaa. Pidin todella.


Vanhaan Helmet 2017 -haasteeseen laitan tämän kohtaan: 

2. Kirjablogissa kehuttu kirja

Johanna Holmström; Sulje silmäs pienoinen

Ensimmäinen Holmströmini, mutta ei varmasti viimeinen, kun nyt vasta tämän luettuani tajusin, että samalta kirjailijalta on myös romaani Sielujen saari, joka on ihastuttanut lukijoita ympäri sosiaalista mediaa ja blogi-maailmaa. 

Sulje silmäs pienoinen oli tämäkin kiva jännäri. Päähenkilö on lapsipsykologi Robin, joka palaa lapsuudenmaisemiinsa, muistelee lapsuuden ajan epäkohtia ja salaisuuksia ja pahuuksia, joita hän ja veli Lukas joutuivat kokemaan. Mutta kylässä on edelleen paha valloillaan ja asukkaisiin tutustumalla Robin saa hitaasti selville yhtä jos toista. 

Jännitystä riitti viimeisille sivuille saakka. Jotain osasi jo arvata ennalta, mutta ei kaikkea.

Helmet 2017 -haasteessa tämä käy kohtaan: 

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis

Enni Mustonen; Taiteilijan vaimo

Taiteilijan vaimo on Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan 6. osa. Ensimmäisissä kirjoissa päähenkilönä oli Ida, näissä parissa viimeisimmässä taas Kirsti, Idan tytär. Tässä romaanissa Kirsti ja Iivo asuvat aluksi Pariisissa, mutta muuttavat myöhemmin takaisin Suomeen ja perustavat nuorena parina perheen. Taas kerran tavataan Suomen historiaan jälkensä jättäneitä kuuluisuuksia, taiteilijoita, ja eletään  mukana lähihistorian mullistavissa tapahtumissa. Kieltolaki, Lapuan liike, Edelfeltin patsas, Olavi Paavolainen ja Mika Waltari...

Aina lukiessani Mustosta mietin, mikä tämä ihmeellinen sävy näissä on. Nyt tulin ajatelleeksi termiä yksitotisuus. Vaikka päähenkilö kertoo tarinaa minä-muodossa, hän jättää pois kaikki tunteet, kuvailut ja ääripäät. Kirjoissa päähenkilö ei juurikaan kerro tunteistaan, vaan aivan kuin tarkkailisi omaa minäänsä itsensä ulkopuolelta ja kertoo ainoastaan mitä tekee ja reagoi. Kun Kirsti saa vauvan, hän ei ihmettele rakkautta tai kerro miten sydän pakahtuu. Hän vain kertoo ottaneensa lapsen rinnoilleen tai miten lapsi ääntelee kopassaan. Tämä on jotenkin jännää, aivan poikkeuksellinen ote.

Vaikka nämä loppupään osat eivät enää yllä ihan alkupään kirjojen tasolle, niin silti ovat ihania luettavia vielä ja odotan saavani jo seuraavan osan, Sotalesken, käsiini.

Jälkikäteen aloittamassani vuoden 2017 Helmet -haasteessa tämä menee kohtaan: 

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja

Tuomas Saloranta; Murhamystiikkaa - okkulttisia etsivätarinoita

Tällainen harmiton novellikokoelma kotimaisen fantasiakirjallisuuden nousevilta tähdiltä. Kirja sisältää 12 novellia, joista jotkut ovat herttaisia, toiset vähän monimutkaisempia. Ihan kiva, että kirjoittajat ovat saaneet äänensä kuuluviin. Mieleen tuli lasten kesäleiri ja iltainen leirinuotio. Tai ehkä ripari. Jokainen kertoo vuorollaan oman kauhutarinansa, kaikilla on mukavaa ja hyvä mieli.

Popsugar 2020 -haasteessa: 

11. An anthology ja vanhaan 2017 Helmet-haasteeseen:  31. Fantasiakirja

Sofia Lundberg; Punainen osoitekirja

Kun näin ensimmäisen kerran Punaisen osoitekirjan kannen, siitä tuli mieleeni Wiener Nougat -konvehtirasia. Ja tulee edelleen. Se johtuu fontista, eiköhän kyseisen suklaarasiankin nimi ole kirjoitettu samanlaisella kauniilla fontilla. 

Kannessa kirjaa luonnehditaan vuoden koskettavimmaksi. No olihan tämä aika imelä tarina, mutta ei ehkä vuoden koskettavin. Kirja ei saanut minua itkemään, ei lähellekään. Tämä oli sellainen historiallinen elämäntarina nuoren (ja sittemmin vanhan) naisen käänteistä. Aika paljon tuli mieleen Enni Mustonen. Mukava tarina, helppolukuinen, sujuva. Ihan kiva kirja.

Päähenkilö Doris on syntynyt Ruotsissa, maailman melskeet vievät hänet Ranskaan, Yhdysvaltoihin, Englantiin ja takaisin Ruotsiin. Matkalla hän kohtaa ystäviä, pettureita, rakastettuja, työnantajia ja elämänsä rakkauden. Näitä hän muistelee viimeisinä elinpäivinään osoitekirjansa avulla ja kirjoittaa sukulaistyttärelleen muistiinpanoja.

Vanha 2017 Helmet-haaste: 

42. Esikoisteos

Renee Kight; Kenenkään ei pitänyt tietää

Oi! Tästä pidin! Hyytävän jännittävä psykologinen trilleri kahden perheen elämästä.

Entä jos kirja, jota olet lukemassa, kertookin sinusta?

Näin tapahtuu Catherinelle. Kirja kertoo menneisyyden tapahtumasta, jota kenenkään ei pitänyt tietää. Tuon hirveän salaisuuden tiesi vain yksi ihminen ja hän on kuollut.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen trilleri!

Vanha Helmet 2017 -Haaste: 

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

Sophie Kinsella; Hääyöaie

Pikkukiva romanttinen tarina tämä Hääyöaie. 

Lottien sulhanen antaa Lottielle rukkaset ja siitä suivaantuneena Lottie menee naimisiin vanhan poikaystävänsä kanssa. Lottien sisko Fliss tekee kaikkensa, ettei hätäisesti solmittu avioliitto toimi eikä hääyö ehdi sinetöidä liittoa. Siis todella kaikkensa. Fliss on varma, että kostomielialassa solmittu avioliitto on suuri virhe. Kirja rakentuu tähän hupsutteluun ja on iloista romanttista komediaa kannesta kanteen. 

Tällä romaanilla sinetöin Helmet 2020 -haasteen suoritetuksi ja tämä viimeinen menee siis kohtaan: 

2. Iloinen kirja Ja nyt voin aloittaa vuoden 2017 Helmet -haastetta, koska en tuolloin vielä ollut tutustunut tähän mukavaan lukuhaasteeseen ja se on jäänyt suorittamatta. Jatkan sitä niin pitkään, kuin vaatii, vaikka menisi monta vuotta. Ohessa suoritan vielä Popsugar 2020-lukuhaastetta, mutta pidän Helmet -haasteita mukavampina.

Adam Kay; Kohta voi vähän kirpaista - Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat

Kohta voi vähän kirpaista kertoo siitä, mitä kannessa luvataan: nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat. Ajattelin kirjaa hauskemmaksi, vähän niin kuin netissä liikkuvat lääkärien saneluita -meemit, joissa potilas parantuu hoidosta huolimatta, tai varvas teipataan naapurin varpaaseen. Ja kyllä, oli tämä osaltaan hauskakin. Kirja oli koottu päiväkirjamaisesti ja tämän nuoren lääkärin päiviin mahtui monta hullunkurista, uskomatonta ja naurettavaa sattumaa. Mutta sitä enemmin päiväkirjamerkinnät avasivat sitä, miten älytön tilanne Britannian terveydenhuollossa on. Lääkärit ja muu hoitohenkilökunta ajetaan aivan totaalisesti piippuun. Työolosuhteet ovat huonot ja suorastaan joskus mahdottomat. Palkka on huono. Päivät venyvät ylipitkiksi, lepotaukoja ei ole, pitää vaan päivystää ja yhdellä lääkärillä on älytön määrä potilaita... Näin korona-aikana, kun meillä hoitajien lomat on peruttu ja hoitohenkilökunta joutuu hätätöihin tai kärsii työtaakasta, tulee kyllä mieleen yhtä jos toistakin.

Jos joutuisin potilaaksi, tiedän varmuudella haluaisinko lääkärikseni tai hoitajakseni sen levänneen ja hyvällä mielellä viikonloppua kotona viettäneen, lounaansa syöneen ja reippaan tyypin, vai unetta päivystäneen ja alhaisesta verensokerista kärsivän zombin.

Michelle McNamara; Katoan yön pimeyteen

Tästä kirjasta olisin halunnut pitää enemmän, kuin pidin. Sen nimi on ihana, kansikuva kaunis ja netissä ja somessa kirja on kovin kehuttu ja saanut Goodreadsissa yli 4 pinnaa. Mutta tämä oli ensimmäinen koskaan lukemani True Crime -kirja, ehkä en ole vain tottunut genreen. Voihan olla, että tämä oli genrensä parhaimpia.

Katoan yön pimeyteen kertoo siitä, miten rikostoimittaja Michelle McNamara alkoi jäljittää Golden State Killeriksi ristimäänsä sarjamurhaajaa ja -raiskaajaa. Golden State Killer raiskasi yli 50 ja murhasi useita naisia Pohjois-Kaliforniassa vuosikymmenen (1976 - 1986) ajan. Michelle haastatteli tutkintaan osallistuneita poliiseja ja teki muistiinpanoja ja uhrasi pakkomielteelle koko elämänsä. Hän ehti kuolla ennen kuin murhaaja-raiskaaja saatiin kiinni. Se tapahtui lopulta 40 vuotta ensimmäisen raiskauksen jälkeen. Kirja käsitteli tätä Michellen uskomatonta sinnikästä työmäärää.Loppusanat on muiden kirjoittamat ja kirja sisältää liitteen, joka esittelee uhreja sekä joitain todistuskappaleita.

Mutta se, mikä jäi puuttumaan, oli murhaajan profiili. Vähän kuin olisin lukenut Alibi- lehteä tai jotain murhainfo-palstaa, mutta ilman lopun paljastuksia. Odotin koko kirjan, että pääsisin lopulta lukemaan, että miten tästä Golden State Killeristä tuli murhaaja! Kuka hän oikeastaan oli  ja oliko hän ollut edes läsnä tai edes lähellä tai epäiltynä murhien aikoihin. Petyin aivan suunnattomasti. Kirjan lopussa on kyllä murhaajan kuva, sentään vähän apua kihelmöivään jännitykseen. Mutta lopulta piti googlettaa, että löysin lopulta Iltalehden artikkelin, ennen kuin sain uteliaisuuteni tyydytetyksi.

True crime -faneille varmaan ihan tosi kiehtova kirja. Ja sen verran voin sanoa, että kirjassa ei kuvailtu ja mässäilty raaoilla raiskauksilla tai murhilla, ihan oli kesyä luettavaa. Tämän takia ei tarvitse yöuniaan menettää tai järkyttyä. Aiheesta huolimatta sopii herkällekin lukijalle.