Vuoden 2022 lukutilastot

Vuoden 2022 kirjat on nyt luettu ja tässä tilastot:

Luin vuoden aikana 131 kirjaa. 

Naisten kirjoittamia näistä oli 88 kirjaa (59%)

Suomalaisia kirjoja 67 kappaletta (51%)

Dekkareita 91 kpl (69%)

Äänikirjoja 5 kpl

E-kirjoja 49 kpl

Eniten luin tammi- ja huhtikuussa, kummassakin 14 kirjaa

Vähiten luin elo-, syys- ja joulukuussa, 8 kirjaa kussakin

Goodreads-sivun tilasto kertoo, että luin vuoden aikana yhteensä 45406 sivua ja keskimääräinen kirjan sivumäärä oli 346 sivua

Ensi vuonna otan taas haasteeksi lukea vähintään sata kirjaa ja osallistua ainakin Helmet 2023-lukuhaasteeseen, mahdollisesti muihinkin haasteisiin. 

Ninni Schulman; Juhlimaan tulkaa

 Tämä loppuvuosi on mennyt älyttömän hyvien dekkarien parissa. Sellainen oli tämäkin Ninni Schulmanin Juhlimaan tulkaa, joka nyt jää tämän vuoden viimeiseksi kirjaksi. Ja miten mukavaa ja tunnelmallista oli lukea jouluna ja joulun jälkeen kirjaa, joka sijoittuu aikavälille jouluaatosta vuodenvaihteeseen. Se toi mukavasti samaistumiskohdetta. Ja kirjan kansi sekin on niin ihastuttava ja jouluisa.

Aikuiset lapset saapuvat lapsuudenkotiinsa omine lapsineen. On tarkoitus viettää oikea sukujoulu ja kokoontua yhteen. Mutta lapsuuskodissa kukaan ei vastaa puhelimeen ja talo näyttää hiljaiselta. Isovanhemmat löytyvät kuolleina. Tästä lähtee liikkeelle jouluinen jännitystarina. Sivussa seurataan myös poliisien ihmissuhdekuvioita. Christer ja Torun odottavat ensimmäistä lastaan, Petra on sössinyt avioliittonsa pettämällä miestään toisen poliisin, Geirin kanssa. Paikallislehden toimittaja Magdalena Hanssen on puolestaan parantunut masennuksestaan, jota kärsi sarjan edellisessä kirjassa. Näiden päähenkilöiden osalta langanpäät nivotaan nyt lopulta yhteen, sillä kirjasarja päättyy tähän. Älyttömän hyvä ratkaisu päättää sarja silloin, kun se on parhaimmillaan.

Jäi kiinnostamaan ruotsalaiset joulutavat. Kuulin kerran jonkun päivittelevän, että kyllä ne suomalaiset on hulluja, kun käyvät jouluna haudalla. Ei heillä Ruotsissa ainakaan sellaista harrasteta, koska joulu on iloinen juhla ja vain suomalaiset voivat olla niin melankolisia, että yhdistävät joulun ja haudoilla käynnin. No, uskoin sitä silloin, mutta tässä kirjassa ainakin käydään jouluna haudalla. Kauheasti jäi kiinnostamaan, mikä on totuus haudalla käymisen suhteen. Kirjoissa ihan parasta on löytää juuri näitä silmiä avaavia asioita, jotka herättävät kysymyksiä. Aina pitää kysyä miksi, mistä syystä ja mitä varten, eikä tyytyä valmiiseen! 

Tämän jälkeen uusi vuosi ja uudet kirjat.

Jo Nesbø; Verikuu

 Ohhoh! Ehkä paras Harry Hole koskaan! Nyt taas muistin, miten mahtavia dekkareita tässä sarjassa on. Kyllä oli niin viihdyttävä ja mukaansa tempaava juoni, että tätä kirjaa ei meinannut malttaa laskea käsistään. Kirjan alussa Harry Hole on Los Angelesissa, mutta palaa sieltä Norjaan tutkimaan kahden naisen murhaa. Murhasta epäilty kiinteistöpohatta haluaa palkata Harryn yksityisetsiväksi löytämään oikean murhaajan. Mahtavaa dynamiikkaa Harry Holen, poliisin ja epävirallisen tutkijatiimin kesken. 

Ninni Schulman; Kun kellot seisahtuvat

 

Harmillisesti tulee tässä joulukuussa luettua jopa kolme eri Ninni Schulmania, pieni vaara mennä sekaisin näin jälkikäteen ja muistella mikä näistä oli mikä ja miettiä parhausjärjestystä. Tämä kesäteatteriin sijoittuva oli ehkä vähän vähemmän hyvä, mutta ainahan Schulmannit ovat lukemisen arvoisia. Näissä on jotain samaa, kuin Viveca Stenissä. Lempeitä hyvänmielentarinoita pienessä suljetussa paikassa. Kummassakin päähenkilöinä on sekä poliisi (tässä Christer) että joku muu, naishenkilö, joka joutuu joko vaaraan tai on osana ratkaisemassa murhia (tässä toimittaja Magdalena Hansson). Tällä kertaa kirjassa oli melkein yliluonnollisia piirteitä, kun vanha kaappikello alkoi soida aina murhan aikaan.

Ninni Schulman; Tervetuloa kotiin

 Murhamysteeri luokkakokouksessa. Toimittaja Magdalena Hanssonin luokka järjestää luokkakokouksen. Alkoholin sävyttämän juhlaillan kuluessa käydään läpi vanhoja kaunoja, klikkejä, kiusaamista, romansseja ja niinhän siinä käy, että aamulla yksi on joukosta poissa. Ihan perus.

Anki Edvinsson; Lumienkeli

 Lumienkeli on sarjansa toinen dekkari, ensimmäistä ei ole käännetty suomeksi. Harmi. Tässä kirjassa selvästi viitattiin menneisiin tapahtumiin tai asioihin päähenkilö-poliisien henkilökohtaisen elämän tiimoilta.

Kirjan pää-etsiviä ovat aatelinen ja rikas Charlotte von Klint ja vastakohtana tavallinen Per Berg. Tapahtumapaikkana on Uumaja ja katoamisia, murhia ja huumerikoksia tapahtuu nuorisoporukan keskellä. Kirja oli selvästi vielä vähän harjoittelukappale, kokeileva, hapuileva ja epävarma. Siinä vaiheessa, kun Edvinsson on kirjoittanut kymmenen kirjaa tai yli, uskoisin tämän olevan jo aika tiukkaa laatua. Kirja numero kolme näyttää jo ilmestyneen, mutta ilmeisesti ei vielä suomeksi.

Arttu Tuominen; Murtumispiste

 Ihan valtavan laaja romaani. Mentiin muukalaislegioonasta liivijengeihin ja Afrikkaan saakka. Mielenterveysongelmista kärsivä Janne Rautakorpi avustaa Porin poliisia Veljeskunta -nimisen liivijengin väkivaltarikoksissa. Erittäin hyvin kirjoitettua dekkaria, ei voi kuin ihmetellä. Mutta väkivaltaakin sitten oli. Tiesin odottaa alun eläinrääkkäyskohtauksia, minua oli varoitettu, ja tällä kertaa päätin silti lukea kirjan. Olivat ne inhottavia, todella. Yleensä jätän kirjan lukematta, jos niissä on eläimiin kohdistuvaa pahoinpitelyä. Muutakin väkivaltaa, silpomista, verta ja suolenpätkää kyllä ja siitä huolimatta hyvä kirja.

Harriet Tyce; Veriappelsiini

 Veriappelsiini oli huikea lukukokemus, hyvin erilainen kaikkeen muuhun verrattuna. Vähän sellainen psykologinen trilleri. En pitänyt oikeastaan yhdestäkään kirjan henkilöstä, en edes päähenkilöstä Alisonista, vaikka hänestä tehtiin kirjassa se, josta lukijan pitäisi tykätä ja jonka puolesta olla huolissaan. Tai no, olin kyllä huolissani hänen puolestaan. Alison on alkoholisti ja Alisonilla on seksisuhde kollegan kanssa. Tuo suhde oli mielestäni epätasapainoinen ja raivostuttava. Alisonin oma avioliitto on kylmä ja rakkaudeton. Ja sitten Alisonilla on lapsi. Ainoa positiivinen asia koko kirjassa. Muuten tässä oli hirvittävästi seksin ympärillä pyörivää kieroutuneisuutta ja masentavia asioita. Niin että pitihän sitä Alisonin puolesta pelätä. Kirjan alku oli hyvä. Se napsahti mukavasti lopun kanssa yhteen. Loppukin oli hyvä, sillä välillä sitten jännitystä ja pahaenteisyyttä, mutta myös ihan pikkuisen pitkäveteisyyttä. Ihan hyvä kirja muuten, mutta hieman liikaa alkoholia ja seksiä.

Timo Sandberg; Kärpäsvaara

 Kärpäsvaara oli sellainen aika keskinkertainen, mutta hyvin kirjoitettu, lukuisa dekkari. Nuorisoporukka ryöstää vanhuksia ja yksi uhreista kuolee. Samaan aikaan liikemiesporukassa tapahtuu murha. Nuoria ryöstäjiä epäillään tästäkin kuolemasta. Heittola tutkii liikemiesten menneisyyttä, sieltä nousee esiin ikäviä asioita. Saattaa olla, että pidin edellisestä Heittola-osasta enemmin, tämä oli jotenkin vähän, hm... teennäinen? 

Ai niin!! Tässä kirjassa Heittola on sairauslomalla ja palaa remontissa olevaan kotitaloonsa sairaalasta. Eräänä päivänä hän "päättää lähteä kalastamaan ja kokeilemaan perämoottoria", joka on ilmeisesti tullut talokaupan mukana. No venehän sitten sammuu järvenselällä, ja puoli-invalidi Heittoja joutuu tuulen viemäksi. Miten on mahdollista, että kukaan lähtee yhtään mihinkään veneilemään ilman airoja? Johan tuon nyt tietää jokainen lapsikin, että aina on oltava airot mukana! Eikä Heittolan pitänyt olla mikään ummikko, vaan mies on tiettävästi ennenkin kalastellut järvillä. 

Jørn Lier Horst; Tulikoe

 

Pidän kovasti tästä William Wisting -sarjasta, kun kerrankin poliisi on aivan normaali mies. Ei mielenterveysongelmaa, ei päihderiippuvuutta, ei vaikeaa aviopuolisoa tai menneisyydestä kumpuavia salaisuuksia. Aivan tavallinen poliisi vain. Aivan ihana lukea tällaista! Line-tytär tosin aiheuttaa Wistingille välillä huolta, mutta niinhän ne tyttäret aina. Ja aina käy niin, että jotenkin Wistingin tutkimukset ja toimittajana toimivan Linen jutut yhdistyvät jotenkin. Mutta se nyt taitaa olla tässä kirjasarjassa se homman nimi.

Tulikokeessa Wisting etsii kadonnutta taksikuskia ja taksia, tytär Line taas tapaa vanhan lapsuusystävänsä Sofien, joka on muuttanut isoisältään perittyyn taloon. Kyseinen isoisä on ollut rikollinen, minkä Sofie haluaisi unohtaa kokonaan, mutta yhdessä Linen kanssa he melkein vastentahtoisesti joutuvat ottamaan kantaa salakuljettajana toimineen isoisän menneisyyteen. Todella vakuuttava dekkari, hyvin kirjoitettu, hyvin suomennettu, lukeminen on valtava nautinto.