Douglas Preston & Lincoln Child; Veljensä vartija

Tässä Pendergastissa ei ollut tippaakaan huumoria eikä kirja muutenkaan yltänyt ihan aikaisempien Pendergastien tasolle, mutta hyvin tämänkin parissa viihtyi. Puikoissa jatkoi komisario D’Agosta, joka todisti edellisessä kirjassa (Tulikivi) FBI-agentti Pendergastin kuolemaa. Veljensä vartijassa D’Agosta toteaa, että huhu Pendergastin kuolemasta on vahvasti liioiteltu, sillä tämän veli, Diogenes, on rientänyt apuun viime hetkellä. Muutoin Diogenes ennemminkin kylvää kuolemaa, kuin pelastaa pulasta. Tähtäimessä on Alosiyus Pendergastin kaikki läheiset. Mikä onkaan saanut mielen kieroutumaan niin.

Tarina ei pääty vielä tähän kirjaan. Mitähän mukavaa jatkossa Pendergastin veljeksille keksitään?

Pirjo Tuominen; Tuonelan joutsen

Olen joskus lukenut Pirjo Tuomisen vanhempia, toisenlaisia kirjoja. Nyt nappasin tämmöisen aika tuoreen ja vielä dekkarin. Vähän tuli mieleen Outi Pakkanen, mutta tämä oli vakuuttavampaa tekstiä. Jos Pakkanen on vähän kevyt ja yksinkertainen, niin Tuomisen dekkarissa oli enemmin syvyyksiä ja varmempaa tekstiä. Oikein positiivinen kokemus! Innostuin taas lukemaan vanhempia Tuomisia, vaikka ongelmana on nyt se, etten todellakaan muista mitä niistä olen lukenut.

Tuonelan joutsenessa menestyneen liikemiessuvun tytär katoaa ja näennäisesti suvun silkoisen pinnan alle kätkeytyy paljon salaisuuksia. Henkilöhahmot ovat ihanan aitoja, ei liian karikatyyrimäisiä ja selkeitä, vaan eläviä. Raikkaita. Ei ole mitään liian hyvää ja täydellistä, eikä mitään liian pahaa ja ilkeää. Eihän oikeassakaan elämässä ole. Tuominen kirjoittaa tarinaa mukavasti keinutellen, on jännittävää arvuutella kesken matkan, kuka mahtaa olla se pahis ja pitää mielessä tukkimiehenkirjanpitoa siitä, kuka se ei ainakaan voi olla.

Henning Mankell; Palomuuri

Kaksi murrosikäistä tyttöä murhaa taksikuskin kuin hetken mielijohteesta, eivätkä oikein osaa kertoa kuulusteluissa syytä tälle teolle. Poliisit ovat ymmällään. Toinen ruumis löytyy ystadilaiselta parkkipaikalta, mutta tällä kertaa kuolema todetaan luonnolliseksi. Jokin seikka kuitenkin yhdistää näitä kahta. Toinen murhasyytteessä olevista tytöistä onnistuu pakenemaan poliisilta. Miten kansainvälinen maailmanpankkiin ja kansantalouteen liittyvä hakkerointiyritys liittyy tähän kaikkeen? Wallanderin tiimille tulee melkoinen suo kahlattavaksi.

Tietokoneet ja tietoverkot ei ole koskaan ollut Kurt Wallanderin vahvimpia puolia, siksi tällä kertaa joudutaan turvautumaan poliisin ulkopuolelle, nuorukaiseen joka tuntee nämä kuin omat taskunsa. Tästä aiheutuu vaaraa kaikille asianosaisille.

Kirja oli mukavan paksu, mutta vähän tökki sanavalinnat. Kirjan nimi oli vielä ihan ok, kaikkihan tuntee palomuurin, ohjelman joka koneelle asennetaan estämään ulkopuolisten tahojen hyökkäykset oman koneen kimppuun. Mutta kaikki muu oli jotenkin tosi lässyttävään tapaan selitetty. Ei puhuttu viruksista ja troijalaisista, takaporteista ja haavoittuvuuksista, vaan tietoverkoissa vaanivista pimeistä yöeläimistä. Meille tutut tietotekniset ilmaukset olivat korvattu aivan ihmeellisillä keksityillä termeillä. Edes Kurt Wallander ei voi olla niin tyhmä, että hänelle asiat täytyy kertoa niin lapsellisella tavalla. Ja niitä selitettiin ja jauhettiin todella itsepintaisesti. Siitä huolimatta lukunautintohan tämäkin oli.