Jussi Adler-Olsen; Vanki

Tässäpä vasta hauska tuttavuus, olen ihan myyty!

Murharyhmän etsivä Carl Mørck palaa sairausloman jälkeen työmaalleen haavoituttuaan vakavasti työtehtävässä. Hän kärsii traumoista ja motivaation puutteesta ja työkaverit saavat tuta sen. Niinpä  Mørckia varten perustetaan poliisitalon kellariin, tarpeeksi kauas, oma osasto.  Q-osaston on tarkoitus tutkia vanhoja selvittämättömiä juttuja. Työntekijöitä on tasan yksi, Carl. Mutta avustajakseen hänelle osoitetaan syyrialainen työhönohjattu maahanmuuttaja Assad. Ihana, hurmaava, hupaisa Assad, jonka avut eivät jääkään vain kahvinkeittoon ja siivoukseen.

Sattuman oikusta ja Assadin ansiosta ensimmäiseksi Q-osaston jutuksi valikoituu viitisen vuotta aiemmin kadonnut valovoimainen, kadehdittu, karismaattinen, vihattu ja rakastettu poliitikko Merete Lynggraad. Kirjassa käytetään aikahyppyjä ja osin seurataan sitä, miten Merete katoaa. Nämä aikahypyt ovat minulle aika vastenmielisiä, mutta kestin sen tässä kuin nainen.  

Merete Lynggraadin katoamistapaus ei ole kirjan parasta antia ja varsinkin lopun "miten kaikki selviää"-huipennus on minusta sekava. Mutta Carl ja Assad ovat ihania! Kirjan kieli ja sanailu on osuvaa ja hauskaa (ja jälleen kerran: pointsit suomentajalle!). Monta kertaa laittaessani kirjaa pois en voinut kuin hymyillä itsekseni. Parasta on huumori, jota ei tehdä tarkoituksella, vaan hienostunut, melkein salainen, rivien välistä pirskahteleva huvittuneisuus.

Valitettavasti kirjan kansi ei ollenkaan anna oikeutta kirjalle. Voi kun siinä olisi siivouskärry ja turkoosit muovihanskat. Ja sitten ehkä.. ehkä salkku.