Marko Kilpi; Kuolematon

Ennen kun aloitin Kuolematonta, luin kauhulla netistä ja blogeista monen monta arvostelua siitä, miten kuvottava ja vastenmielinen lukuelämys tämä on. Pedofiliaa, hyväksikäyttöä, pienten viattomien lasten pahoinpitelyä. Mitähän odotin. Tässä ei todellakaan kuvailtu tällaisia tapahtumia suoraan. Mainittiin, epäiltiin, herätettiin kysymyksiä, epäilyjä, saatiin lukija aavistelemaan. Kaikka tätä kyllä niistä kaikista kauheista ja inhottavista tapahtumista, mitä voi olla. Mutta kertaakaan en joutunut kuvotuksen valtaan. En ymmärrä, mistä tämä maine kirjalla. Varsinkin kun vertaan seuraavaan (Erik Axl Sund - Varistyttö), jossa lapsia oikeasti pahoinpidellään, näännytetään ja ne ovat mustelmilla ja haavoilla eikä ihmetellä miten nuori poika on kuollut, vaan enenmmin sitä, miten tämä on pysynyt hengissä niin pitkään niissä oloissa... Siinä vähän sitä kuvotusta. Suhteellisuutta!

Kilven romaani oli hyvä, tärkeä dekkari. Näissä päästään syvemmälle siitä väkivallan ja pahuuden ketjusta, sukupolvien pituisesta, mikä meitä ihmisiä mietityttää. Miksi pahaa tehdään, miten siitä päästäisiin eroon. Olli Repo menettää viehätystään. Ensimmäisissä kirjoissa hän oli sympaattinen nuori poliisi, nyt katkera ja kylmä, kun ei suostu tapaamaan omaa poikaansa. Aikuisen kuuluu olla aikuinen ja niellä paha olonsa vaikka väkisin. Poika tarvitsee isänsä, oli tämä sitten oma tai uusio tai pappa tai mikä hyvänsä. Olli Revolla ei ole oikeutta olla tapaamatta poikaansa, joka odottaa syntymäpäivälahjaa, yhteydenottoa, puhelua... eikä koskaan sitä saa. Onko Olli Repo mitenkään parempi kuin vastenmielinen pedofiili, samalla tavalla hänenkin toimensa tuhoaa pienen lapsen tulevaisuutta.