Pasi Luhtaniemi; Viattomat

Ihan karmean sekava kertojaratkaisu. Lukeminen oli niin hankalaa, että se vei osan nautinnosta. Jännärin tarina olisi muuten ollut ihan kohtuullisen mukava. Jossain keskivaiheilla arvasin lopputuleman, mutta se ei haitannut, odotin kovasti miten se kirjaan kirjoitettiin. Ja aika syvälle rivien väliin jätettiin. En ole ihan varma tykkäänkö kirjoista, joissa loppua ei kirjoiteta, vaan jätetään lukijan arvattavaksi.
Kirjan minä-kertojana on Pyry Kronberg, joka on paennut kotoaan, ettei joutuisi syytetyksi siitä pahasta, mitä on eräänä kesäpäivänä tapahtunut. Kotiin on jäänyt sisaret Pihla ja autistinen Peetu sekä alkoholisoitunut äiti.
Suorastaan ärsyttävä ratkaisu, että minä-kertoja kertoo maailman merillä seilatessaan, mitä kotona tapahtuu paraikaa. Seilaa siellä kohti Tunisiaa ja kertoo samaan aikaan, miten Pihla kaivaa puhelimensa esiin ja yrittää laittaa hänelle viestiä, mutta numeroa ei ole... siis mitä hittoa. Mistä se kertoja voi sitä tietää, sillä hän on Tunisiassa. Outoa outoa, kiusaavaa. Mutta jännääkin, kun järvestä naarataan nuoren naisen, Annin, ruumis. Tietenkään asiat eivät ole niin kuin suoraviivaisesti voisi kuvitella, se olisi ihan liian helppoa.
Oli tässä jotain kolhoa ja terävää. Kirja ei ollut tippaakaan lämmin tai lämminhenkinen.