Belinda Bauer; Hautanummi

"12-vuotias Steven aikoo etsiä lapsena kadonneen enonsa ruumiin, jotta äiti ja isoäiti vihdoin uskoisivat, että eno oli yksi seudulla liikkuneen sarjamurhaajan uhreista, ja lakkaisivat turhaan odottamasta tämän paluuta. Paikallistaakseen ruumiin Steven kirjoittaa vankilassa istuvalle murhaajalle. Viattoman teinipojan ja viekkaan psykopaatin välillä alkaa niukkasanainen, salainen kirjeenvaihto, joka johtaa arvaamattomaan piinaan…" Näin kuvataan Hautanummen esittelyssä.

Pidin kirjasta, se oli osin surullinen ja liikuttava, osin hyytävän jännittävä ja karmea. Jotain oli mistä en pitänyt; tapa jolla Stevenin perhe ja olosuhteet oli kuvattu. Stevenin arki oli jotenkin likaista ja inhottavaa. Vaikka koko murhaaja-juonta ei olisi ollut, niin Stevenin osa tuntui kurjalta. Perhe oli köyhä, niin rahallisesti kuin henkisestikin. Vaikka kirjan lopussa käy hyvin, niin lukijana minulle jäi tunne, että entisenlainen "laiminlyönti" vain jatkui. Stevenin perhe ei ollut kovin miellyttävä. Onneksi Bauerin seuraava kirja kuulemma jatkaa aiheesta vain löyhästi. Toivon tosiaan, ettei minun tarvitse lukea lisää tästä hm... white trashista.