Kultarikko on Pohjatuulen tarinoiden kolmas osa.
Aikaisemmat olivat Lapinvuokko ja Jääleinikki. En osaa laittaa näitä
parhausjärjestykseen, ensimmäinen oli varmaankin se paras. Ehkä
historia-ulottuvuutensa takia. Jotenkin Kultarikko oli kyllä muuttunut
kevyempään suuntaan. Tosi kevyeen. Saksassa syntynyt ja Hong Kongissa
hotellityössä oleva Heidi muuttaa sukunsa kotimaisemiin Suomen Lappiin pitämään
huolta loukkaantuneesta sukulaisrouvasta. Täällä Lapin pimeydessä viimeistellään
majoitushotellia, joka uhkaa kaatua jo ennen aukeamistaan. Heidi ja rouvat
kiiruhtavat apuun. Kummasti lähes tyhjästä taiotaan keskeneräiseen hotelliin
lampunvarjostimia, verhoja… siis vähän yliampuvaa. Kaikki tapahtuu paremmin
kuin hyvin, melkein taianomaisesti. Ihan oikeasti; ei se näin mene. Melkoisia
macgyvreita nämä. Ja tietenkin taas se rakkaus... Juoni on hempeä-lämmin-leppoisa, tämä on taas sarjassa
hyvänolonkirja. Ei kannata ottaa niin vakavasti. Lappilaisuus oli mukavaa.
Mutta että. Muiden kirjaa lukeneiden olen huomannut päivittelevän sitä, että jokunen nimi oli vaihtunut kirjasta toiseen, ihan selvä erehdys. Miten on mahdollista, että tuollaiset menevät läpi, en voi olla hämmästelemättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti