En pidä lastenkirjoista, enkä pidä muumeista. Tai en
pitänyt ainakaan lapsena enkä nuorena. Aloin ehkä vähän lämmetä siinä
vaiheessa, kun omat mukulat alkoivat seurata muumeja televisiosta. ihan hirveä
järkytys, että Muumipappa ja meri (julkaistu v. -65!) oli
näin mukava lukukokemus! Voi miten pidinkään kauniista runollisesta kielestä,
syvällisistä oivalluksista ja kaikesta kauniista, mitä tämä kirja oli. Se
oli kuin lämmin peitto, johon kääriytyä. Tai syli, joka keinuttaa hellästi
uneen.
Vai mitä sanotte tästä: ”Mutta avoimesta ikkunasta tulvi sisään kiihtymys ja huoli, saari mutisi
unissaan ja käänsi kylkeään. Peikko kuuli haavanlehtien rapisevan pelosta, nyt
lokit alkoivat kirkua.” Kaunista, niin kaunista.
Muumipappa ja meri -kirjassa muumiperhe päättää purjehtia
majakkasaarelle, vaikka Myyn mielestä se ei ole saari, vaan kärpäsen lika
kartassa. Saarella kukin perheenjäsen löytää itsestään jotain.
Kirjassa esiintyi hauska sana: pisimuurahainen. Sellaista en ollut kuullut koskaan! Lukija toki tietää, että sillä tarkoitetaan tuota sietämättömän kivuliaasti pistävää pientä keltaista muurahaista eli kusiaista. No, kieltämättä kusiainen sanana ei ehkä sopisi lastenkirjaan (tässä voidaan kyllä pohtia sitäkin, onko Muumipappa ja meri edes lastenkirja?). Kusiaisen virallinen nimi näyttää olevan silovihulainen, vaan sitähän sitten taas ei kukaan tunne. Moni hapuilisi sanaa keltiäinen tarkoittaessaan kusiaista ihan pelkästään värin takia, mutta sekin on väärin. Oikea keltiäinen on ihan kiltti muurahainen, jolla ei ole edes pistintä eikä myrkkyä. Herää kysymys, miten itse olisin suomentanut pisimuurahaisen. Ehkä "pistävä muurahainen"?
Tämä hieno kirja menisi Helmet lukuhaasteessa moneen
kohtaan, esim Meri-, Perheenjäsenen suosittelema (minulle), ja sitten se minkä
minä valitsin: 7 – kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai
maailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti