En ole koskaan ollut mikään elämäkerta-ihminen, mutta
Helmet -haasteeseen oli luettava yksi taiteilijaelämäkerta. Etsin tarpeeksi
ohutta, kevyttä ja vaivatonta elämäkerta-hyllystä, mutta tuloksetta. Jos menee
jo muutenkin epämukavuusalueelle, niin ei kannata aloittaa tiiliskiviopuksesta.
Esko Eerikäinen – hm? Joku julkkishenkilö? Ahaa! Martinan
ex-mies. Hunks-tanssija, strippari. Onhan tanssijakin taiteilija,
viihdetaiteilija, tai tanssitaiteilija. Mikä lie. Tämän otan.
En seuraa mediaa ja julkkisjuoruja, en tiedä näistä
martinoista ja eskoista juuri mitään ja ehkä juuri siksi tämä Esko - Stripparin tarina oli hyvä,
kun kaikki oli uutta. Aluksi ihastuin Antto Terraksen ilakoivaan ja
yltiö-humoristiseen kieleen, mutta lopussa se alkoi ihan pikkuisen
kyllästyttää. Jotenkin loppu oli enää pelkkää päiväkirjaa tai luetteloa siitä,
mitä Eskon ja Martinan suhteelle/suhteettomuudelle kuului milloinkin. Nämä ja
muut naisseikkailut ei oikein enää kantaneet. Tai eivät olleet minun heiniäni
ainakaan. Alun huumori loppui ja sen ylläpito alkoi olla väkinäistä. Kirjan
Martina-osuus ei kiinnostanut minua.
Kirjan alku oli ihana. Siis ajatella; Esko Eerikäinen on
kotoisin Kolumbiasta (tiedättehän: kokaiini, Shakira ja Escobar)! Ihan
mieletöntä. Ja muuttaa sitten ilman vanhempiaan ihan ummikkona lapsena Suomeen sukulaisten
hoiviin, kun Kolumbiassa alkaa olla vaarallista. Olisin lukenut tuota
Kolumbia-aikaa vaikka kuinka. SE oli kirjan mielenkiintoisinta antia.
Antto Terras on kirjoittanut myös Tauskin elämäkerran, mutta sitä en aio lukea. Hän on toiminut myös Stockmannin myymäläetsivänä ja kirjoittanut kokemuksistaan Stockman Yard -teoksen. Sitäkään en ehkä aio lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti