Kirjan takakannessa lukee "Suuri romaani Lapin sodasta". Minusta tämä oli pieni romaani Lapin sodasta. Kahden henkilön välinen rakkaustarina höystettynä kauhistuttavalla sodalla ja heitä ympäröivien henkilöiden taustoittamana. Vai oliko kyse rakkaudesta ollenkaan? Ei tainnut, vaan alkukantaisesta himosta.
Olin lykännyt pitkään Kätilön lukemista ja vannonutkin jo, etten tule koskaan tätä lukemaan. Sen verran olin kuullut kirjasta, että tiesin sen olevan rumaa kieltä ja kirjan sisältävän eläinrääkkäyskohtauksia. Kumpikin oli totta. Ne veivät pisteitä tarinalta. Kieli oli kauheaa, rumaa, ällöttävää ja seksi oli raadollista ja vastenmielistä. Kaikkia asioita verrattiin likaisten sukuelinten, miesten ja naisten, hajuun. Minulle ei auennut tämän tarkoitus. Se oli kuvottavaa. Yleensäkin hajut, kirjassa tuntui olevan oli jokin haju-fiksaatio. Varpaiden imeskely oli ihan tyrmäävää, olisin halunnut vain oksentaa.
Kirjan henkilöt puhuivat ruokotonta kieltä, se on hämmästyttävää, kun osa päähenkilöistä oli lestadiolaisia. Heidän suuhunsa laitettiin niin hirveitä sanoja, että ei luulisi uskovaisten voivan käyttää tuollaista kieltä.
Tarina oli hyvä, kauhistuttava ja lohduton sotakuvaus, niin kuin sota nyt vain voi olla. Mutta luen mieluummin melkein mitä vain muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti