keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Viveca Sten; Sisäpiirissä


Sisäpiirissä on Sandhamn –sarjan toinen osa. Thomas Andreasson saa tutkittavakseen Oscar Julianderin murhan. Juliander ammutaan kilpaveneeseensä juuri suuren Gotland Runt – purjehduskilpailun alkaessa. Hymähtelin mielessäni; ei ole viikkoakaan siitä, kun sain luettua Mari Jungstedtin Pimeys keskellämme – romaanin ja siinäkin murhattu löydetään kesken Gotland Runt – kilpailun. Luenko ehkä liikaa dekkareita? Miten näissä kaikissa voi tapahtua näin samanlaisia asioita? Sijoittua samoin? Tulla murhatuksi samassa tilanteessa oleva henkilö? Ja joskus vielä tuntuu, että murhaajakin on ”sama” tyyppi. Niin ja rakenne on usein sama, eli osa kirjaa on kirjoitettu kursiivilla, joka antaa lukijalle vihjeen, että joku romaanin henkilöistä ei ole se, joka hänen annetaan ymmärtää olevan, vaan joku sellainen, jolla voi olla menneisyydessään jotain hämärää.

Ja onko huolestuttavaa, että ihan sujuvasti luen kaikki nämä toistensa kaltaiset dekkarit ja tykkään niistä yksi toisensa jälkeen? Tämäkin oli minusta sujuva ja mukava rikostarina. Pidin henkilöhahmoista, joista tuli mukavan eläviä ja selkeästä juonesta. Mitään kuvottavaa väkivaltaakaan ei kuvailtu. Napakat siistit murhat vain.

Thomas Andreassonin lisäksi kirjassa toisena päähenkilön on lakimies Nora Linde. Edellisen kirjan tapahtumien seurauksena hän peri vanhan talon, joka tässä romaanissa aiheutti nyt suurta mielipahaa Linden perheelle. Nora haluaa pitää perimänsä talon, Henrik taas haluaa myydä sen. Noran ja aviomiehen parisuhde joutuu suorastaan kriisiin. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä sarjan seuraavassa osassa tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti