Camilla Sten; Kadonnut kylä

 Kadonnut kylä oli ihana kauhukirja. Neljä nuorehkoa dokumentti-ohjelman tekijää saapuu hylättyyn kylään kuvaamaan ja videoimaan. Kukaan ei tiedä, mitä kylän asukkaille on 50-luvulla tapahtunut, talot ovat jääneet tyhjilleen, pyykit naruille, astiat pöytään. Kun ensimmäiset poliisit aikoinaan saapuivat paikalle, keskeltä toria löytyi ihmisuhri ja yhdestä talosta elävä vauva. Nyt 50 vuotta myöhemmin dokumentti-ryhmä haluaa selvittää, mikä on mysteerin takana. No oikeastihan tämä nyt on ihan epäuskottavaa: mikä kylä muka jätettäisiin noin koskemattomaksi ja ihmisten katoamista ei selvitettäisi. Onhan jo Tsernobyl-kaupunginkin talot pengottu, varasteltu, graffitein koristeltu. Ja sen jos jonkun kuvittelisi olevan aika rauhassa urbaaneilta asunnottomilta laitapuolenkulkijoilta.

Kaikesta epäuskottavuudesta huolimatta tämä oli ihanaa piinaavaa jännitystä. Parasta kirjassa on tyhjien autioiden talojen kuvailu, se on juuri sellaista, mitä rakastan. Olisi niin ihanaa kävellä tuollaisessa kylässä ja tutkia kaikkia paikkoja, kuvitella mitä on tapahtunut, kuvitella entisiä asukkaita ja tutkia miten he ovat sisustaneet, minkälaisia astioita, huonekaluja, liinavaatteita, mattoja, verhoja, työkaluja heillä on ollut...

Kirjan päähenkilöt ovat vähän lapsellisia ja taaskin epäuskottavia enkä oikein ymmärtänyt kaikkia heidän toimiaan. Esimerkiksi kirjan loppupuolella en muistanut mitä toiselle miehistä kävi. Mutta ei se haitannut.

Kirja menee minulla Helmet-haasteessa kohtaan: 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun (toinen kirja on sitten äitinsä Viveca Stenin kirjoittama)