Nappasin tämän kirjan äitini kirjahyllystä, jossa muistan
sen aina majailleen. Kirja on ilmestynyt vuonna 1944 ja äitini on saanut sen
saman vuoden jouluna lahjaksi kummiltaan. Luin tämän nyt vasta ensimmäistä
kertaa, vaikka muistan aina lapsena olleeni kiinnostunut kannen valokuvasta.
Pessi ja Illusia on satukirja ja uskomaton luontokirja ja uskomaton
luontokokemus, mikä sävähdytti luku luvulta enemmin. Itse asiassa ihan alussa
en ollutkaan vielä päässyt mukaan. Itse Pessin ja Illusian tarina ei ole kovin
mielekäs. Mutta se kaikki muu. Mikä mieletön asiantuntevuus Yrjö Kokolla tässä
on! Luontotuntemus, lintujen, hyönteisten, kasvien ja kaiken muun äärettömän
herkkä tuntemus; olen häikäistynyt.
Kirja koostuu luvuista, joissa tutustutaan metsänpeikko
Pessin ja keijukais-Illusian mukana luonnossa tapahtuviin ilmiöihin, kuten
lintujen pesintään, hämähäkin saalistamiseen verkolla, käen vierailuun
vieraissa pesissä, siihen miten käenpoikanen tappaa pesän alkuperäiset
poikaset. Miten koko leppälintuperhe voi kuolla, miten lumikko surmaa hiiren.
Miten ruiskukka saa nimen ruiskaunokki tai maariankämmekkä kasvattaa
kukkavanansa. Ja Yrjö Kokko kirjoittaa tätä tarinaa korsussa, koko ajan on sota
ja välillä kranaatin sirpaleet viuhuvat ja koko metsä pommitetaan matalaksi.
Osassa saduista mukaan tulee sotilaat – suosta nostetaan kuiviketta korsutallin
sotahevosille ja vihollinen pommittaa hävittäjillään suolla seipään päähän
kuivumaan nostettuja turvepaakkuja, koska ne näyttävät ihmisiltä! Tai miten
sotilaat viljelevät ruispeltoa ja sukeltavat simpukoita. Sivuilla on siellä täällä Yrjö Kokon ottamia valokuvia, jotka ovat nykysilmään kovin vanhaa laatua.
Me luulemme, että paatos vieraslajien
vahingollisuudesta on keksitty tänä päivänä. Lupiinit, supikoirat, kurtturuusut... Ehei, tiedettiin sitä ennenkin.
Kirjan biisami (piisami =)) oli ihana maahanmuuttaja, joka puhui
amerikanenglantia kanadalaisittain. Illusia-keiju muisteli, miten hänen isänsä
oli vastustanut biisamin istutusta Suomeen, koska siitä tulisi samanlainen
vahinkoeläin, kuin Saksassa.
Lintuihmisenä suorastaan hihkuin iloa, kun kuvailtiin
sepelkyyhkysen tekemää pesää, joka oikeasti on niin karmea risupesä, että munat
näkyvät sieltä alapuolelta läpi. Yrjö Kokko kuvasi asian juuri oikein. Mutta
mikä jännä: kirjassa ei kertaakaan nimitetty sepelkyyhkyä toukomettiseksi, joka
on ko. linnun vanha nimi. Toukomettinen! Ilmeisesti nimi on sitten vielä
vanhempaa perua. Sen sijaan olin pudota tuolilta, kun yhdessä luvussa oli
päähenkilönä (henkilö? – ehkä hahmo kuitenkin) punarintasatakieli! Minun oli
googletettava; punarintaa on todella sanottu joskus punarintasatakieleksi. Olen fanaattinen lintuihminen, kuten arvata saattaa. Kirjassa esiintyy myös
lahorastas. Tämä hämmästyttää, oikeasti ei ole olemassa lahorastasta. Kun
yritän ottaa asiasta enemmin selvää, toisten (ummikoita kaikki) mielestä
lahorastas on leppälintu, toisten mielestä räkättirastas ja laulurastastakin
tarjottiin.
Olen Yrjö Kokolta lukenut aikaisemmin kirjan
Molli
maailman viisain koira. Me nimesimme oman koiramme tuon kirjan mukaan. Se kirja teki minuun mielettömän ison vaikutuksen. Ja äitini hyllyssä komeilee myös kirja
Ne tulevat takaisin. Suuri
hatunnosto Yrjö Kokolle laulujoutsenen pelastamisesta. Hänen ansiostaan
laulujoutsenta alettiin kunnioittaa ja suojella ja sen kanta alkoi jälleen kasvaa. Arvostan Yrjö Kokkoa todella paljon. Tämän kirjan jälkeen vielä enemmin, kuin aikaisemmin.
Kirja menee Helmet 2020 -haasteessa kohtaan 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja ja Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan
26. A
book with a pun in the title - sanaleikki aukenee ensimmäisissä luvuissa. |