Nappasin tämän kirjan äitini kirjahyllystä, jossa muistan sen aina majailleen. Kirja on ilmestynyt vuonna 1944 ja äitini on saanut sen saman vuoden jouluna lahjaksi kummiltaan. Luin tämän nyt vasta ensimmäistä kertaa, vaikka muistan aina lapsena olleeni kiinnostunut kannen valokuvasta.
Pessi ja Illusia on satukirja ja uskomaton luontokirja ja uskomaton luontokokemus, mikä sävähdytti luku luvulta enemmin. Itse asiassa ihan alussa en ollutkaan vielä päässyt mukaan. Itse Pessin ja Illusian tarina ei ole kovin mielekäs. Mutta se kaikki muu. Mikä mieletön asiantuntevuus Yrjö Kokolla tässä on! Luontotuntemus, lintujen, hyönteisten, kasvien ja kaiken muun äärettömän herkkä tuntemus; olen häikäistynyt.
Kirja koostuu luvuista, joissa tutustutaan metsänpeikko Pessin ja keijukais-Illusian mukana luonnossa tapahtuviin ilmiöihin, kuten lintujen pesintään, hämähäkin saalistamiseen verkolla, käen vierailuun vieraissa pesissä, siihen miten käenpoikanen tappaa pesän alkuperäiset poikaset. Miten koko leppälintuperhe voi kuolla, miten lumikko surmaa hiiren. Miten ruiskukka saa nimen ruiskaunokki tai maariankämmekkä kasvattaa kukkavanansa. Ja Yrjö Kokko kirjoittaa tätä tarinaa korsussa, koko ajan on sota ja välillä kranaatin sirpaleet viuhuvat ja koko metsä pommitetaan matalaksi. Osassa saduista mukaan tulee sotilaat – suosta nostetaan kuiviketta korsutallin sotahevosille ja vihollinen pommittaa hävittäjillään suolla seipään päähän kuivumaan nostettuja turvepaakkuja, koska ne näyttävät ihmisiltä! Tai miten sotilaat viljelevät ruispeltoa ja sukeltavat simpukoita. Sivuilla on siellä täällä Yrjö Kokon ottamia valokuvia, jotka ovat nykysilmään kovin vanhaa laatua.
Me luulemme, että paatos vieraslajien vahingollisuudesta on keksitty tänä päivänä. Lupiinit, supikoirat, kurtturuusut... Ehei, tiedettiin sitä ennenkin. Kirjan biisami (piisami =)) oli ihana maahanmuuttaja, joka puhui amerikanenglantia kanadalaisittain. Illusia-keiju muisteli, miten hänen isänsä oli vastustanut biisamin istutusta Suomeen, koska siitä tulisi samanlainen vahinkoeläin, kuin Saksassa.
Lintuihmisenä suorastaan hihkuin iloa, kun kuvailtiin sepelkyyhkysen tekemää pesää, joka oikeasti on niin karmea risupesä, että munat näkyvät sieltä alapuolelta läpi. Yrjö Kokko kuvasi asian juuri oikein. Mutta mikä jännä: kirjassa ei kertaakaan nimitetty sepelkyyhkyä toukomettiseksi, joka on ko. linnun vanha nimi. Toukomettinen! Ilmeisesti nimi on sitten vielä vanhempaa perua. Sen sijaan olin pudota tuolilta, kun yhdessä luvussa oli päähenkilönä (henkilö? – ehkä hahmo kuitenkin) punarintasatakieli! Minun oli googletettava; punarintaa on todella sanottu joskus punarintasatakieleksi. Olen fanaattinen lintuihminen, kuten arvata saattaa. Kirjassa esiintyy myös lahorastas. Tämä hämmästyttää, oikeasti ei ole olemassa lahorastasta. Kun yritän ottaa asiasta enemmin selvää, toisten (ummikoita kaikki) mielestä lahorastas on leppälintu, toisten mielestä räkättirastas ja laulurastastakin tarjottiin.
Olen Yrjö Kokolta lukenut aikaisemmin kirjan Molli maailman viisain koira. Me nimesimme oman koiramme tuon kirjan mukaan. Se kirja teki minuun mielettömän ison vaikutuksen. Ja äitini hyllyssä komeilee myös kirja Ne tulevat takaisin. Suuri hatunnosto Yrjö Kokolle laulujoutsenen pelastamisesta. Hänen ansiostaan laulujoutsenta alettiin kunnioittaa ja suojella ja sen kanta alkoi jälleen kasvaa. Arvostan Yrjö Kokkoa todella paljon. Tämän kirjan jälkeen vielä enemmin, kuin aikaisemmin.
Kirja menee Helmet 2020 -haasteessa kohtaan 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja ja Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan
| 26. A book with a pun in the title - sanaleikki aukenee ensimmäisissä luvuissa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti