Helmet -haasteessa oli kohta 33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan. Haasteen pahin kohta, lähes mahdoton. En juurikaan katso elokuvia, ja jos katson, niin se on ainakin pilannut kyseisen kirjan siten, etten ainakaan sen jälkeen voi enää ikinä lukea kirjaa. Poikkeuksen tekevät Bondit. Olen (kai? - luulen ainakin?) nähnyt joskus nuoruudessani joka ikisen Bondin, eivätkö kaikki ole? Nehän ovat eräänlainen instituutio ja kuuluu jo yleissivistykseenkin. Kuitenkaan en muista enkä tiedä niistä mitään, joten pystyn sitten lukemaan ainakin yhden tällaisen. Timantit ovat ikuisia -kirjaa lukiessani olisin voinut vannoa, etten ikimaailmassa ole nähnyt tätä elokuvaa, mutta ehkä kuitenkin olen, pakkohan minun on.
Kirja oli hämmentävä kaikessa vanhanaikaisuudessaan ja siinä, että se on James Bond -tarina. Niin erilainen kirjana kuin elokuvana. Vai voisiko Roger Moore tai Sean Connery Bondina muistella omaa lapsuuttaan? Sitä, miten hän lapsiserkkujensa kanssa ilakoi ja pelasi venttiä? Ei. Elokuvien Bond ei ole koskaan ollut lapsi. Kirjojen Bond on. Elokuvissa Bond ei koskaan joudu pelon ja epätietoisuuden vastaan pahiksia vastaan taistellessaan. Kirjan Bond joutui.
Kirjan naishahmo Tiffany oli vajaa kolmekymppinen. Silti hänestä sanottiin tyttö.
En tiedä mitä ajatella. Olen sanaton. Voisin, jos jää aikaa, tutustua lisää Bond-kirjoihin, jotta tietäisin paremmin, mitä ajatella.
Timantit ovat ikuisia on kirjoitettu vuonna 1956.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti