Nyt en voi olla mainitsematta päähenkilö-tutkijan Gamachen nimeä, miten se kiusasi, kiehtoi ja ärsytti minua. Joka kerta kun kirjassa mainittiin Gamache, minun oli pakko lukea se mielessäni ääneen ganache. Ganache on vaahdotettu jälkiruokakuorrute esim. kakkujen päälle. Ganache ganache ganache.. voi miten monta kertaa olen joutunutkaan viime päivinä hokemaan sanaa ganache!
Kuolema kiitospäivänä oli sellainen herttainen hyvän mielen pikkudekkari, johon minun oli vielä vähän totutteleminen. En osannut vielä hienosäätää itseäni täysin romaanin tasolle. Jotkut kappaleet tuntuivat kamalan pitkiltä ja niissä saattoi kappaleen päähenkilö vaihtua kesken kaiken, piti selata taakse kappaleen alkuun, että muisti ketkä ihmiset siinä puhuvat keskenään tai kuka oli se "hän". Ja joskus taas tuli kappaleen jako kesken jatkuvan tapahtumaketjun. Vai johtuiko sitten kun luin kirjan e-kirjana. Jotain pientä epätasapainoa ja vaikeaselkoisuutta oli havaittavissa.
Gamache kohteli harjoittelija-alaistaan, naispoliisia Nichol, omituisesti. Tavallaan tämä poliisikokelas oli nenäkäs ja kärkäs sanomaan omia mielipiteitään, joista Gamache sitten käski hänen pitää suunsa kiinni. Toisaalta kuitenkin sitten se hiljaa pysyminenkin oli kuulemma väärin. Mikään ei sitten kelvannut Gamachelle ja lopulta Nicholia rankaistiin ihan turhasta mitättömästä seikasta.
Mielelläni luen seuraavatkin Gamache-romaanit.
Minustakin tuo Nicholsin kohtelu oli epäasiallista, muutoin Gamache oli charmantti päähenkilö.
VastaaPoistaPikkukylä Kanadassa oli idyllinen miljöö tapahtumille.
Minua jäi ihan kauheasti kiinnostamaan ja kiusaamaan se Nicholsin kohtelu. Miten maltan odottaa seuraavaa kirjaa, että kuinka tapahtumat jatkuvat... =)
PoistaPidin tästä paljon. Välillä on kiva lukea tällaisia cozy crime -dekkareita. Kirjassa on hieno miljöö.
VastaaPoistaNo niin on! IHanaa kun ei aina ole verta ja suolenpätkiä. Nämä ovat tämmöisiä oikein kesädekkareita!
Poista