Emelie Schepp; Valkoiset jäljet

Ihan alkajaisiksi on pakko puuttua kirjassa esiintyneeseen hupaisaan väitteeseen: "Hän oli ilkialaston, aina jalkovälissä roikkuvia munaskuita myöten." On esitettävä syvää huolta, mikäli Martinin munaskuut roikkuivat hänen jalkovälissään. Kirjassa nyt varmaan tavoitellaan jotain siistiä ja salonkikelpoista ilmaisua sukuelimille, mutta munaskuut eivät ole sukuelimiä nähneetkään; munaskuut on munuaiset. Toivonemme, etteivät Martinin munuaiset roikkuneet hänen kehonsa ulkopuolella. Munaskuut on ikivanha suomalainen sana, joka on nykyihmisille tutumpi Raamatusta. Olisi todella kiva tietää, mikä on tekstissä alkukielellä käytetty sana! Ei sikäli, että osaisin ruotsia yhtään, mutta silti olisi kiva kuulla alkukielinen versio tässä kohtaa käytetystä sanasta.

Sitten kirjaan. Se oli hyvä jännittävä perusdekkari, jossa on muutama ei-niin-sympaattinen hahmo. Jana Berzelius on toinen ja poliisi Mia toinen. Minua vähän kismittää, kun poliiseista tehdään osittain lain ulkopuolella seikkailevia hahmoja. Siinä on jotain sellaista pettymyksen tunnetta, kun en haluaisi uskoa poliisista koskaan pahaa. Mutta kirjassa näiden hahmojen edesottamukset olivat kyllä vauhdikkaita ja mehukkaita. Miespoliisit menivätkin sitten minulta vähän sekaisin, vaikka tämä oli jo sarjan toinen kirja, jossa heidän elämäänsä käsiteltiin. Oli Henrik ja Gunnar ja Ole ja... oliko vielä joku? Anders. Oikeastaan vasta kirjan loppupuolella aloin muistaa, kuka kukin on.

Aluksi junasta löytyy thaimaalaistytön ruumis, toinen sellainen katoaa. Aasiasta salakuljetetaan huumeita ja huumepomo Setämies tuntuu vetelevän langoista, mutta kukaan ei oikeastaan tunne Setämiestä. Jo edellisessä kirjassa esiintynyt pahis Danilo Pena on sotkeutunut huumevyyhteen. Nopealukuinen ja mukaansatempaava jännäri. Sarjan seuraava osaa siirtyy lukujonoon.