Deborah Smith; Risteävien polkujen kahvila

Deborah Smithit on aina aika taattua tavaraa, ei mitään ihan täyttä bullshittiä, jos ei korkealentoista laatukirjallisuuttakaan. Tällaista jälkiruokatavaraa. Sanoisinko... hm... lettuja mansikkahillolla. Lämpimiä lettuja ja makeaa mansikkahilloa. Risteävien polkujen kahvilassa suuri diiva menettää kauneutensa onnettomuudessa. Ja perheenisä menettää perheensä WTC -iskussa. Nämä kaksi omalla tahollaan vammautunutta sitten rämpivät eteenpäin yhdessä ja erikseen.

Kirjan erikoisuutena on keksit. Sen täytyy olla jotain amerikkalaista sisäpiirijuttua, mutta kirjassa puhutaan suurena herkkuna kekseistä, joita syödään kastikkeen kanssa... ja sitten kun lopulta sanottiin, että tuossa kastikkeessa on kinkunpalasia (vai oliko ne nyt makkaran?), niin minä olin tiputtaa silmät päästäni. Vatsani oli kääntyä ylösalaisin. Mitä ihmeen paskaa siellä siis syödään (etelävaltioiden alue). Kirjan lopussa palataan keksiresepteihin. Suomalaisena minun on nyt vaikea tajuta tätä juttua. Kyseessä täytyy olla siis suolainen ruoka? Jotain laivakorppua kinkkukastikkeen kera? Vai niinkuin paahtoleipää? En voi tajuta. Ei se nyt voi mitään Marie-keksiäkään olla: siihen kun lyttää makkarakastikkeen päälle, niin voi YÄÄÄK.  Olen ruokafriikki ja haluaisin lisää tietoa tällaisista eri maiden ruokakulttuureista, nämä kun tuppaavat olemaan niin epäinhimillisiä ruokia usein =). Haluaisin oikeaa faktaa, jotta voin kauhistella niitä asiallisesti.

Tämä oli aakkoshaasteen S.