maanantai 1. marraskuuta 2021

Anu Patrakka; Kuolet vain kahdesti

 

Edellinen Rui Santos -sarjan dekkari ei auennut minulle ihan täysin, olin sitä lukiessani jotenkin hämmentynyt. Mutta nyt opin pitämään tästä Portugaliin sijoittuvasta dekkarisarjasta, tai sitten tämä oli muuten vaan paljon parempi kuin Syyllisyyden ranta. Valitettavasti en ole saanut käsiini sitä ensimmäistä osaa, mutta aion lukea sen heti kun mahdollista. Sekä sarjan loput osat. Oikeastaan ihastuin tähän  sarjaan tämän osan myötä!

Kirjassa erakoitunut ja sairaalloisen lihava nainen saa surmansa. Erikoista vain on, että hänet on tapettu kaksi eri kertaa. Onko murhaajiakin kaksi vai mistä tällainen omituinen tapahtuma  voi kertoa? Naapureita haastattelemalla käy ilmi, että kuollut nainen on ollut oikea hirmu eläessään. Kaikilla on jotain hampaankolossa tätä vastaan. Rui Santos selvittää rikosta Rita Pereiran ja Silvan kanssa. Nämä poliisit ovat tulleet jo läheisiksi. Kuin ystäviksi. Toivon kovasti, että tämä sarja jatkuu pitkään, nyt kirjoja taitaa olla ilmestynyt viisi kappaletta.

2 kommenttia:

  1. Portugali kuulostaa mielenkiintoiselta dekkarimiljööltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se! Itse en tiedä Portugalista juuri mitään, mutta kirjoja luettuani tunnen sympatiaa Portugalia ja portugalin asukkaita kohtaan.

      Poista