Vuoden 2022 lukutilastot

Vuoden 2022 kirjat on nyt luettu ja tässä tilastot:

Luin vuoden aikana 131 kirjaa. 

Naisten kirjoittamia näistä oli 88 kirjaa (59%)

Suomalaisia kirjoja 67 kappaletta (51%)

Dekkareita 91 kpl (69%)

Äänikirjoja 5 kpl

E-kirjoja 49 kpl

Eniten luin tammi- ja huhtikuussa, kummassakin 14 kirjaa

Vähiten luin elo-, syys- ja joulukuussa, 8 kirjaa kussakin

Goodreads-sivun tilasto kertoo, että luin vuoden aikana yhteensä 45406 sivua ja keskimääräinen kirjan sivumäärä oli 346 sivua

Ensi vuonna otan taas haasteeksi lukea vähintään sata kirjaa ja osallistua ainakin Helmet 2023-lukuhaasteeseen, mahdollisesti muihinkin haasteisiin. 

Ninni Schulman; Juhlimaan tulkaa

 Tämä loppuvuosi on mennyt älyttömän hyvien dekkarien parissa. Sellainen oli tämäkin Ninni Schulmanin Juhlimaan tulkaa, joka nyt jää tämän vuoden viimeiseksi kirjaksi. Ja miten mukavaa ja tunnelmallista oli lukea jouluna ja joulun jälkeen kirjaa, joka sijoittuu aikavälille jouluaatosta vuodenvaihteeseen. Se toi mukavasti samaistumiskohdetta. Ja kirjan kansi sekin on niin ihastuttava ja jouluisa.

Aikuiset lapset saapuvat lapsuudenkotiinsa omine lapsineen. On tarkoitus viettää oikea sukujoulu ja kokoontua yhteen. Mutta lapsuuskodissa kukaan ei vastaa puhelimeen ja talo näyttää hiljaiselta. Isovanhemmat löytyvät kuolleina. Tästä lähtee liikkeelle jouluinen jännitystarina. Sivussa seurataan myös poliisien ihmissuhdekuvioita. Christer ja Torun odottavat ensimmäistä lastaan, Petra on sössinyt avioliittonsa pettämällä miestään toisen poliisin, Geirin kanssa. Paikallislehden toimittaja Magdalena Hanssen on puolestaan parantunut masennuksestaan, jota kärsi sarjan edellisessä kirjassa. Näiden päähenkilöiden osalta langanpäät nivotaan nyt lopulta yhteen, sillä kirjasarja päättyy tähän. Älyttömän hyvä ratkaisu päättää sarja silloin, kun se on parhaimmillaan.

Jäi kiinnostamaan ruotsalaiset joulutavat. Kuulin kerran jonkun päivittelevän, että kyllä ne suomalaiset on hulluja, kun käyvät jouluna haudalla. Ei heillä Ruotsissa ainakaan sellaista harrasteta, koska joulu on iloinen juhla ja vain suomalaiset voivat olla niin melankolisia, että yhdistävät joulun ja haudoilla käynnin. No, uskoin sitä silloin, mutta tässä kirjassa ainakin käydään jouluna haudalla. Kauheasti jäi kiinnostamaan, mikä on totuus haudalla käymisen suhteen. Kirjoissa ihan parasta on löytää juuri näitä silmiä avaavia asioita, jotka herättävät kysymyksiä. Aina pitää kysyä miksi, mistä syystä ja mitä varten, eikä tyytyä valmiiseen! 

Tämän jälkeen uusi vuosi ja uudet kirjat.

Jo Nesbø; Verikuu

 Ohhoh! Ehkä paras Harry Hole koskaan! Nyt taas muistin, miten mahtavia dekkareita tässä sarjassa on. Kyllä oli niin viihdyttävä ja mukaansa tempaava juoni, että tätä kirjaa ei meinannut malttaa laskea käsistään. Kirjan alussa Harry Hole on Los Angelesissa, mutta palaa sieltä Norjaan tutkimaan kahden naisen murhaa. Murhasta epäilty kiinteistöpohatta haluaa palkata Harryn yksityisetsiväksi löytämään oikean murhaajan. Mahtavaa dynamiikkaa Harry Holen, poliisin ja epävirallisen tutkijatiimin kesken. 

Ninni Schulman; Kun kellot seisahtuvat

 

Harmillisesti tulee tässä joulukuussa luettua jopa kolme eri Ninni Schulmania, pieni vaara mennä sekaisin näin jälkikäteen ja muistella mikä näistä oli mikä ja miettiä parhausjärjestystä. Tämä kesäteatteriin sijoittuva oli ehkä vähän vähemmän hyvä, mutta ainahan Schulmannit ovat lukemisen arvoisia. Näissä on jotain samaa, kuin Viveca Stenissä. Lempeitä hyvänmielentarinoita pienessä suljetussa paikassa. Kummassakin päähenkilöinä on sekä poliisi (tässä Christer) että joku muu, naishenkilö, joka joutuu joko vaaraan tai on osana ratkaisemassa murhia (tässä toimittaja Magdalena Hansson). Tällä kertaa kirjassa oli melkein yliluonnollisia piirteitä, kun vanha kaappikello alkoi soida aina murhan aikaan.

Ninni Schulman; Tervetuloa kotiin

 Murhamysteeri luokkakokouksessa. Toimittaja Magdalena Hanssonin luokka järjestää luokkakokouksen. Alkoholin sävyttämän juhlaillan kuluessa käydään läpi vanhoja kaunoja, klikkejä, kiusaamista, romansseja ja niinhän siinä käy, että aamulla yksi on joukosta poissa. Ihan perus.

Anki Edvinsson; Lumienkeli

 Lumienkeli on sarjansa toinen dekkari, ensimmäistä ei ole käännetty suomeksi. Harmi. Tässä kirjassa selvästi viitattiin menneisiin tapahtumiin tai asioihin päähenkilö-poliisien henkilökohtaisen elämän tiimoilta.

Kirjan pää-etsiviä ovat aatelinen ja rikas Charlotte von Klint ja vastakohtana tavallinen Per Berg. Tapahtumapaikkana on Uumaja ja katoamisia, murhia ja huumerikoksia tapahtuu nuorisoporukan keskellä. Kirja oli selvästi vielä vähän harjoittelukappale, kokeileva, hapuileva ja epävarma. Siinä vaiheessa, kun Edvinsson on kirjoittanut kymmenen kirjaa tai yli, uskoisin tämän olevan jo aika tiukkaa laatua. Kirja numero kolme näyttää jo ilmestyneen, mutta ilmeisesti ei vielä suomeksi.

Arttu Tuominen; Murtumispiste

 Ihan valtavan laaja romaani. Mentiin muukalaislegioonasta liivijengeihin ja Afrikkaan saakka. Mielenterveysongelmista kärsivä Janne Rautakorpi avustaa Porin poliisia Veljeskunta -nimisen liivijengin väkivaltarikoksissa. Erittäin hyvin kirjoitettua dekkaria, ei voi kuin ihmetellä. Mutta väkivaltaakin sitten oli. Tiesin odottaa alun eläinrääkkäyskohtauksia, minua oli varoitettu, ja tällä kertaa päätin silti lukea kirjan. Olivat ne inhottavia, todella. Yleensä jätän kirjan lukematta, jos niissä on eläimiin kohdistuvaa pahoinpitelyä. Muutakin väkivaltaa, silpomista, verta ja suolenpätkää kyllä ja siitä huolimatta hyvä kirja.

Harriet Tyce; Veriappelsiini

 Veriappelsiini oli huikea lukukokemus, hyvin erilainen kaikkeen muuhun verrattuna. Vähän sellainen psykologinen trilleri. En pitänyt oikeastaan yhdestäkään kirjan henkilöstä, en edes päähenkilöstä Alisonista, vaikka hänestä tehtiin kirjassa se, josta lukijan pitäisi tykätä ja jonka puolesta olla huolissaan. Tai no, olin kyllä huolissani hänen puolestaan. Alison on alkoholisti ja Alisonilla on seksisuhde kollegan kanssa. Tuo suhde oli mielestäni epätasapainoinen ja raivostuttava. Alisonin oma avioliitto on kylmä ja rakkaudeton. Ja sitten Alisonilla on lapsi. Ainoa positiivinen asia koko kirjassa. Muuten tässä oli hirvittävästi seksin ympärillä pyörivää kieroutuneisuutta ja masentavia asioita. Niin että pitihän sitä Alisonin puolesta pelätä. Kirjan alku oli hyvä. Se napsahti mukavasti lopun kanssa yhteen. Loppukin oli hyvä, sillä välillä sitten jännitystä ja pahaenteisyyttä, mutta myös ihan pikkuisen pitkäveteisyyttä. Ihan hyvä kirja muuten, mutta hieman liikaa alkoholia ja seksiä.

Timo Sandberg; Kärpäsvaara

 Kärpäsvaara oli sellainen aika keskinkertainen, mutta hyvin kirjoitettu, lukuisa dekkari. Nuorisoporukka ryöstää vanhuksia ja yksi uhreista kuolee. Samaan aikaan liikemiesporukassa tapahtuu murha. Nuoria ryöstäjiä epäillään tästäkin kuolemasta. Heittola tutkii liikemiesten menneisyyttä, sieltä nousee esiin ikäviä asioita. Saattaa olla, että pidin edellisestä Heittola-osasta enemmin, tämä oli jotenkin vähän, hm... teennäinen? 

Ai niin!! Tässä kirjassa Heittola on sairauslomalla ja palaa remontissa olevaan kotitaloonsa sairaalasta. Eräänä päivänä hän "päättää lähteä kalastamaan ja kokeilemaan perämoottoria", joka on ilmeisesti tullut talokaupan mukana. No venehän sitten sammuu järvenselällä, ja puoli-invalidi Heittoja joutuu tuulen viemäksi. Miten on mahdollista, että kukaan lähtee yhtään mihinkään veneilemään ilman airoja? Johan tuon nyt tietää jokainen lapsikin, että aina on oltava airot mukana! Eikä Heittolan pitänyt olla mikään ummikko, vaan mies on tiettävästi ennenkin kalastellut järvillä. 

Jørn Lier Horst; Tulikoe

 

Pidän kovasti tästä William Wisting -sarjasta, kun kerrankin poliisi on aivan normaali mies. Ei mielenterveysongelmaa, ei päihderiippuvuutta, ei vaikeaa aviopuolisoa tai menneisyydestä kumpuavia salaisuuksia. Aivan tavallinen poliisi vain. Aivan ihana lukea tällaista! Line-tytär tosin aiheuttaa Wistingille välillä huolta, mutta niinhän ne tyttäret aina. Ja aina käy niin, että jotenkin Wistingin tutkimukset ja toimittajana toimivan Linen jutut yhdistyvät jotenkin. Mutta se nyt taitaa olla tässä kirjasarjassa se homman nimi.

Tulikokeessa Wisting etsii kadonnutta taksikuskia ja taksia, tytär Line taas tapaa vanhan lapsuusystävänsä Sofien, joka on muuttanut isoisältään perittyyn taloon. Kyseinen isoisä on ollut rikollinen, minkä Sofie haluaisi unohtaa kokonaan, mutta yhdessä Linen kanssa he melkein vastentahtoisesti joutuvat ottamaan kantaa salakuljettajana toimineen isoisän menneisyyteen. Todella vakuuttava dekkari, hyvin kirjoitettu, hyvin suomennettu, lukeminen on valtava nautinto.

Douglas Preston & Lincoln Child; Kuoleman naamio

 Voi mikä kauhea harmi tämän kirjan lukeminen oli, nimittäin olen lukenut tämän jo aikaisemminkin, mutta, onneton, unohtanut kirjoittaa kirjasta tänne blogiin! Ja juuri siitä olen lykännyt Pendergast-sarjan lukemista, kun olen ollut ihan sekaisin mikä kirja seuraavaksi olisi ollut vuorossa. No, se ei ollut tämä, mutta luin tämän nyt uusiksi, vaikka muistin ihan hirveän tarkkaan kaiken mitä kirjassa tapahtuu. Kirjan onni on se, että se on niin mahdottoman hyvin kirjoitettu, ettei uusintakierros haitannut hirveästi. Miten ihmeessä voin unohtaa kirjoittaa kirjasta. Mieleen tulee, olenko samalla tavalla unohtanut muitakin kirjoja ja olisi tosi mielenkiintoista tietää, milloin tämän olen lukenut (joskus syksyn 2016 jälkeen, koska silloin käsissäni oli tämän sarjan edellinen kirja). Onneksi nyt olen viimein selvillä vesillä ja voin jatkaa sarjaa turvallisesti.

Kuoleman naamiossa Nora Kelly ja William Smithback viettävät hääpäiväänsä, kun heidän asuntoonsa hyökätään ja Smithback saa surmansa. Valvontakamerat paljastavat murhaajan. Ongelma vain on se, että kyseinen pahantekijä on kuollut jo 10 päivää sitten. Tätä mysteeriä FBI:n agentti Pendergast alkaa selvittää New Yorkin poliisin murharyhmän komisario Vincent D’Agostan kanssa. Jäljet johtavat keskelle Manhattania hylätylle maalle, jossa omituinen voodoohon perustuva uskontoryhmittymä uhraa eläimiä. Voodoo- ja zombi-jutut menivät ihan pikkuisen yli, joten tämä ei yltänyt ihan sarjan alkupään kirjojen tasalle. Mutta kuten sanottua, niin taitavasti kirjoitettua (ja suomennettua!), että mielellään jaksoi lukea.

Nilla Kjellsdotter; Kivipuiston tyttö

 Kivipuiston tyttö aloittaa uuden Murhia Pohjanmaalla-dekkarisarjan, jossa vaasalainen etsivä Mija Wadö ratkoo murhia. Kirjan rakenne oli mielenkiintoinen ja lievästi kliseinenkin, sillä varsinkin pohjoismaalaisten dekkarien tapaan tässäkin kuljetettiin kahta eri tarinaa, josta toisen päähenkilö oli vain hän. Vasta lopussa paljastettiin tämä salainen henkilöllisyys ja se tuli aika yllätyksenä, vaikka kirjassa selvästi oltiin viitattu rivien välissä asiaan jo aiemmin.

Kirjan alku on hurjan jännittävä; talvipakkasessa hortoilee vähäpukeinen teinityttö nääntyneenä ja kylmettyneenä. Tyttö ei puhu mitään, mutta hän on selvästi kokenut kovia ja hänessä on sitomisen jälkiä. Toinen mysteeri on kuuluisan diabetes-tutkijan murha. Mies löydetään kotoaan kuolleena, perhe on matkustanut pois, eikä kenelläkään pitäisi olla mitään tätä kunnon perheenisää vastaan.

Kirjassa paljastuu nuorten tyttöjen hyväksikäyttöä ja kaikkea iljettävää, mutta näillä asioilla ei mässäillä ylettömästi, joten kirja sopii herkemmällekin lukijalle. Mitään verta ja suolenpätkiä tai pahoinpitelykohtia ei avata kirjan sivuilla. 

Suurenmoinen nippeli-seikka löytyi kirjan sivuilla jo alussa, tästä en meinannut päästä yli! Joulu lähestyy ja Mija toteaa ihmisten ikkunoissa olevan suosittuja Usko, toivo ja rakkaus-jouluvaloja. Siis mitä ihmettä? En ole koskaan kuullutkaan tuollaisista, enkä koskaan nähnyt niitä kaupoissa. Googletettuani kuvahaulla sain muutamia osumia, mutta ei ole varmaan kovin yleinen valosarja Suomen oloissa? Ilmeisesti jotain hyvin pienen ruotsinkielisen alueen ominaispiirteitä. Eikä muuten  ole edes kovin kauniita jouluvaloiksi, vaan aika kolhoja.

Seppo Jokinen; Koskinen ja taikashow

 

Komisario Koskisia sieltä sarjan alkupäästä. Kirja on julkaistu vuonna 1999. Koskinen ja taikashow on vähän erilaisempi Koskis-dekkari, sillä tässä hypätään Ruotsin risteilylle ja kiertävän taikurin mukaan laivalle. Koskinen on "lomalla" eikä silti pysy erossa murhatapauksista. Aikaisempi taikurin avustaja on tehnyt itsemurhan ja heittäytynyt junan eteen. Sattumalta Koskinen tutustuu tähän Mister Magic -nimiseen estraditaiteilijaan. Oma avioliitto natisee liitoksissaan, on vain helpotus päästä välillä pois kotoa. Pahaksi onneksi Koskinen joutuu itsekin epäillyksi laivalla sattuneesta murhasta.

Kirjassa käsitellään myös toista surmatyötä, lähinnä kollegan Pekin toimesta. Nuori mies löytyy surmattuna ja jostain kumman syystä tämän taskusta löytyy lappu, johon on kirjoitettu Koskisen vaimon yhteystiedot. Tämä on muuten mielenkiintoinen sattuma: 10 - 15 kirjaa myöhemmin näin tapahtuu jälleen. Siipirikkoiset -kirjassa surmatun taskusta löytyy niin ikään lappu, johon on kirjoitettu Koskisen yhteystiedot. Mitä tästä opimme? Kannattaa välttää kantamasta taskussa lappuja, joissa on ihmisten osoitteita ja puhelinnumeroita, koska silloin todennäköisesti tulee surmatuksi.

Camilla Grebe; Ajasta ikuisuuteen

 Huikean jännittävä, koukuttava ja ahnehdittava, mutta ei silti ihan Greben parhaita. Silti kaikkea noita luettelemiani ylisanoja. Kirjan päähenkilö on Lykke, joka pidätetään. Hän ei suostu kertomaan mitään kenellekään muulle, kuin jo aikaisemmissa kirjoissa esiintyneelle poliisi Manfred Olssonille. Miksi? Mitä tapahtui 8 vuotta aiemmin, jolloin Manfred tutki Lykken perheen kesänvietossa tapahtunut murhaa? Murhaa, josta Lykken perheenjäseniä syytettiin. 

Poikkeuksellisesti aavistin murhaajan jo kirjan alkusivuilla, yleensä en koskaan arvaa murhaajaa enkä edes halua arvuutella. Oli tämä vaan hyvä. Sarjan edellinen osa on vielä lukematta.

Terhi Tarkiainen; Pure mua

 No heh. Olipas vampyyritarina. Ihan hauska, ilahduttava, eriskummallinen. Kirjan päähenkilö on Anna, joka saa 30-vuotislahjaksi vanhemmiltaan vampyyrin. Se toimitetaan kotiin häkissä opaskirjasen ja veriannos-tetrojen kanssa. Ei kyllä olisi voinut uskoa, että tämänkin tarinan saa oivaltavasti ympättyä yhteen Suomen vuonna 1918 tapahtuneen punakapinan kanssa. En tiedä oliko se mielestäni niin hyvä ratkaisu - olisihan tämän voinut ympätä yhteen vaikka alkoholin kieltolain kanssa tai no... johonkin muuhun vähän epäpoliittisempaan aiheeseen ja vaiheeseen. Hyvin erikoinen kirja joka tapauksessa. Ilahdun aina, kun joku keksii jotain muista poikkeavaa. 

Camilla Grebe; Varjokuvat

 

Varjokuvat on neljäs osa Camilla Greben dekkari-sarjaa. Tässä elettiin kolmen eri sukupolven aikaa ja jokaisen päähenkilö oli naispoliisi. Heillä kaikilla ja tutkittavilla rikoksilla oli jotain yhteistä, jokin jatkumo nykypäivään. Ensimmäinen naisuhri ristiinnaulitaan lattiaan nuonna 1944,  seuraavat vastaavanlaiset murhatapaukset tapahtuvat vuosina 80 - 90 -luvuilla, ja lopulta vielä nykypäivänä. Kirja oli mielenkiintoinen ja juoni koukuttava, mutta jotenkin en päässyt ihan täysin nais-päähenkilöiden sisään. He jäivät hieman etäisiksi. Kirjassa käsiteltiin paljon myös naisen asemaa työelämässä, kyllä esiäitimme vuosikymmenien takaa ovat saaneet kestää valtavaa painostusta ja syrjintää työelämässä. Eihän se yllätyksenä tule, mutta aina sitä ajattelee kun kirjoissa asiaan paneudutaan. Ajatelkaa nyt; naispoliisi vuonna 1944. Poliisisisar. Mikähän Suomessa vastaavan titteli on ollut? Kuvittelen että jokusia nais-poliiseja on Suomessakin pakko olla ollut, vaikka ei varmasti montaa.

Antti Tuomainen; Majavateoria

 Vakuutusmatemaatikko ja seikkailupuiston pyörittäjä Henri Koskinen seikkailee kolmannessa romaanissaan. Taas tulee ruumiita tahattomasti ja vähemmän tahattomasti. Henri itse on saavuttanut seesteisen tai ei-niin-seesteisen elämänvaiheen parisuhteen vakiintuessa ja uusio-isänä osallistuu (jälleen kerran) vapaaehtoisesti tai vähemmän vapaaehtoisesti isä-kerhoon. Pahikset lyövät kapuloita rattaisiin kilpailevan seikkaulupuiston avulla. Moottorikelkkailija oli huippu, ja matka senkun jatkuu... Ihan mahtava persoona tuo Henri Koskinen.

Jarkko Sipilä; Kosketuslaukaus

 Kosketuslaukaus on sarjansa ensimmäinen Takamäki-dekkari. Hyvin suoraviivaista,  asiapitoista ja vähän kuivakkaakin, poliisitutkintaa. Tapahtumaketju alkaa siitä kun poliisin liikenneratsiaan ajaa pakettiauto, jonka tavaratilasta löytyy ruumis. Murhattu on eduskunnan pääsihteeri Teuvo Hassinen. Politiikkaa, lahjontaa, ilotyttöbisnestä ja kiristystä. 

Ja sitten kieliseikka: kirjassa käytettiin paljon sanaa maasutus. En ollut koskaan ennen kuullut sanaa! Se tarkoittaa lahjontaa ja sanan juuret Venäjällä. Siksi erikoista, että sanaa kuulemma käytetään enemmän Länsi-Suomessa, Tampereella ja Turussa eikä suinkaan täällä idässä, josta sana on lähtöisin. Hyvin erikoinen sana.

Niina Repo; Anteeksianto

 Kirjan perhe ostaa paritalopuolikkaan ja talo todetaan täysin mädäksi ja kosteusvaurioituneeksi. Tästä alkaa helvetti, joka koettelee kaikkia perheenjäseniä. Myyjä ei tunnusta pimittäneensä tietoa eikä suostu korvaamaan mitään. Hirveä tilanne. Olen yleensä ajatellut asiaa toisinpäin: yleensä myyjä on aina lopulta se joka joutuu kärsimään, kun nykyään myyjä tuntuu olevan vastuussa kaikesta ja korvausvelvollisuus jatkuu vuosikausia. Eikä edes lauseella "purkukuntoinen" pääse pälkähästä, kun lakimiesten mukaan ostajan ei voida olettaa tietävän mitä purkukuntoisella tarkoitetaan. Mutta että näköjään toisin päinkin voi käydä, vaikka sitä on vaikea uskoa. Kirjassa seurataan myös perheen tyttären kasvua tyttölapsesta murrosikäiseksi ja jälleen kerran muistan ajatelleeni, miten ihmeellistä yleensä on, että minä ja kaikki me muut aikuiset, olemme selvinneet elävinä murrosiästä. Tämä oli tällainen selviytymistarina, herkullista kauhistelua.

Seppo Jokinen; Siipirikkoiset

 Oho, jo 26. Komisario Koskinen! Itse olen lukenut niitä vasta kymmenen. Aluksi en pitänyt sarjasta ihan hirveästi, kun pakkomielteeni mukaan halusin aloittaa sieltä sarjan alusta. Siihen kyllä ihan selvästi vaikutti kirjojen vanhentuneet asiat. Nyt kun olen pakosta luopunut järjestyksessä lukemisesta, enkä oikein saa käsiini kuin näitä uusimpia, niin viihdyn sarjan parissa oikein hyvin. Siipirikkoiset kuuntelin äänikirjana. 

Kirja alkaa siitä, kun lintutornilla bongailleet lintujen tiirailijat tekevät karmean löydön. Metsän laidassa makaa kuollut mies. Koskinen hälytetään paikalle, kun miehen taskusta löytyy Koskisen yhteystiedot. Vaikuttaa siltä, kuin murhattu olisi ollut tulossa tapaamaan Koskista. Tämän kuolemantapauksen lisäksi kirjassa seurataan kahden nuoren  tarinaa. Kummallakin on ongelmia ja kohtalo saattaa heidät yhteen ja lopulta myös poliisin.

Viveca Sten; Kaikessa hiljaisuudessa.

 Kaikessa hiljaisuudessa on jo 10. osa Sandhamin murhia. Ystävykset; poliisi Thomas Andreasson ja talousjuristi Nora Linde ovat hieman tukkanuottasilla tässä osassa. Kun lähisaaresta löytyy luita, Nora työntää nenänsä tutkintaan ja mahdollisesti saattaa itsensä jopa vaaraan. Poliisikin on epätietoinen kenelle luut kuuluvat. Siksi usean eri kadonneen ihmisen menneisyyttä aletaan tutkia. En pitänyt kauheasti siitä suunnasta, johon Nora on luisumassa tässä romaanissa. Haluan pitää romaanihenkilöt hieman enemmän ihanteellisina. Kirja on kuitenkin hyvin nopeasti luettava, jännittävä ja mukaansatempaava.

Danielle Steel; Petos

 Petos oli kyllä yksi tämän vuoden huonoimpia lukemiani kirjoja. Ei sentään niin huono, että olisin jättänyt sen kesken, mutta sellainen läpi-rämmittävä räpellys kylläkin. Suoraan sanottuna aika hirveä. Päähenkilö on Tallie Jones, huippuelokuvien ohjaaja, satumaisen rikas ja satumaisen kaunis ja satumaisen menestynyt ja satumaisen... voi plääh. Kirjan ensimmäiset neljä lukua muistuteltiin koko ajan, että Tallie on upea kaunis seksikäs ilmestys, vaikka käyttää vain halpis-tennareita, eikä harjaa hiuksiaan ja pukeutuu vanhoihin farkkuihin ja virttyneeseen t-paitaan. Kun taas Tallien ihana seksikäs upea avustaja ja ystävä on yhtä kaunis, mutta pukeutuu häkellyttävän kalliisiin muotiluomuksiin. Ja sitten samaa muistuteltiin seuraavassa luvussa. Ja sitä seuraavassa. Ja sitä... Mutta rikkauksista ei ole iloa, jos lähipiiristä joku pettää. Kun tilintarkastuksessa käy ilmi, että joku on kavaltanut Tallien rahoja ja vuosikausia. No niin... ja sitten mentiin. Höttöä. Sitä.

Jarkko Sipilä; Valepoliisi

 Tämä on Takamäki-sarjan 13. kirja. Ihan ok jännäri, mutta kuuntelin tätä äänikirjana ja jotenkin keskittyminen on silloin hankalaa. Varsinkin kun tulee useamman päivän tauko kirjaan. Sitä aivan onnellisesti unohtaa, mitä ihmettä kirjassa on oikein aiemmin tapahtunut. Tässä oli muutama murhatapaus ja maahanmuuttajaterroristeja. Yksinkertaisesti menin ihan sekaisin, kuka teki ja mitä teki. En ehkä muista murhaajaa ollenkaan, toisen murhatun sentään muistan. Vai hetkinen, oliko murhjattuja vielä enemmänkin? Mutta niin, kuuntelemalla ei vaan pääse yhtä hyviin lopputuloksiin, kuin itse lukemalla.

Tuija Lehtinen; Väärä vainaja

 Kirjalla oli kyllä eri hauska juonen aloitus: Jennin kummitäti on kuollut, mutta vainajan tuntomerkit eivät pidä paikkaansa. Ruumis on jonkun ihan vieraan ihmisen. Tästä kiinnostuu myös ex-poliisi Erja Repo. Herkullisesta aloituksesta huolimatta kirja jää vähän köyhäksi ja laihaksi. Erja Repo on ihmisenä vastenmielinen, omia teitään kulkeva ihmisvihaaja saa olla, mutta ei ilkeä vain ilkeilyn vuoksi. Erjan ynseys oli tekemällä tehtyä. Mukavaa päähenkilössä on palapeli-harrastus. Itse olen intohimoinen palapelien tekijä ja jaan kyllä päähenkilön kanssa tämän addiktion. Miten mahtavan rentouttavaa palapelien kokoaminen onkaan!

Timo Sandberg; Vainooja

 Ja sitten heti edellisen perään seuraava Heittola-dekkari. Sandbergin sarja on jo 7. kirjassaan. Tämä oli hieman parempi kuin Kalmankokko. Vakuuttava, vähän ahdistavakin. Kirjassa oli vastenmielinen uskonlahko, joka alisti tietenkin jäseniään ja varsinkin naisia. Kuinkas ollakaan. Heittolan oma romanssi Tarun kanssa on nyt todella kriisissä, mustasukkaisuus riivaa, eikä ihan suotta.

Metsästä löytyy nuori nainen. Pahoinpideltynä ja raiskattuna. Kirja on aika seksuaalis-sävytteinen, minulle vähän turhan paljon. Tarina ja juonen kulku on silti oikein jännittävä.

Timo Sandberg; Kalmankokko

 Mahtavassa Tammirannan suvussa kuohuu. Ensin perheen äiti kuolee pudottuaan vesitornista. Kuolemaa pidetään tapaturmana tai itsemurhana. Jäljelle jäänyt perhe ei tunnu idylliseltä. Itse johtaja keinottelee, lapset ovat niittäneet kyseenalaista menestystä maailmalla, yhdellä on huumevelkojat perässä. Juhannuksena yksi jos toinenkin kokee karmivia hetkiä ja joku pääsee hengestään. Komisario Heittolalla on täysi työ selvittää mitä on tapahtunut.

Anu Patrakka; Totuuden portaat

 Jälleen ollaan murhamysteerin äärellä Portugalin idyllisessä Porto-kaupungissa. Totuuden portailta löytyy nuoren miehen ruumis. Rui Santos ja Rita Pereira selvittävät murhaa kysellen tapahtumia naapurustolta. Joku on saattanut nähdä ikkunasta jotain. Kiukkuinen vanhapiika ahdistelee naapurustoa lähettämällä nimettömiä kirjeitä, mutta ei tajua itse olevansa vaarassa. Ja sitten on nuori nainen, joka antaa rakastamalleen poikaystävälle kaiken, mutta onkin tälle vain hetken huuma eikä varteenotettava seurustelukumppani. Petoksesta, kostosta ja hylkäämisestä nousee epätoivoisia tunteita, jotka määräävät monen elämän uuden suunnan. 

Lasse Nousiainen; Rakkauden lähettiläs

 Hauska humoristinen tarina työhyvinvointipsykologi-Jukasta, joka lähetetään Brasiliaan suurlähetystöön valamaan yhteishenkeä ja mittaamaan työilmapiiriä. Kuuntelin kirjan äänikirjana ja aluksi harmittelin rakennetta, jossa lukija vaihtui sen mukaan, oliko luvun päähenkilö tämä Jukka vai erään lähetystön työntekijän aviomies Mikko. Mutta totuin ratkaisuun ja lukijat olivat kyllä kummatkin hyviä. Kirja kuvaa Brasilialaisen kulttuurin omituisuuksia ulkopuolisen ja osittain myös jo niihin tutustuneen suomalaisen silmin. Osa hahmoista oli sopivan karikatyyrimäisiä, mutta mikään ei löynyt yli. Hupaisia ajatuksia tuli myös siitä, miten samaa asiaa kaksi eri ihmistä käsitteli omalta kantiltaan, eikä asia ehkä mennytkään ihan niin kuin ensimmäinen totuus oli lukijalle paljastettu.

Seppo Jokinen; Hukan enkelit

 Komisario Koskista askarruttaa tällä kertaa palvelutalon asukkaan murha jos toinenkin. Vakuuttavaa poliisityötä jälleen kerran. Mutta itse Koskinen oli läpi kirjan kiukkuinen kuin takalistoon ammuttu karhu. Ei varmasti mikään työpaikan yhteishenkeä ylläpitävä voima.

Nora Roberts; Valkea silkkiliina

 

Luin Valkean silkkiliinan joskus todella kauan sitten, ja muistan etten pitänyt kirjaa mitenkään kovin kummoisena. Silloin nautin enemmin Robertsin romanttisista tarinoista ja vähemmän jännäreistä. Nyt uudelleen luettuna tämä oli ihan mukava tarina. Washingtonia piinaa sarjamurhaaja, joka tappaa naisia ja jättää papin valkoisen liinan näiden päälle. Etsivä Ben Paris yrittää selvittää murhaajaa ja poliisi saa apua psykiatrilta. Kirjassa viehättävä psykiatri Tess Court on seksikäs blondi, joten mikäs sen paremmin sopii kirjan kansikuvaksi, kuin seksikäs mustatukka. Kirjassa on pääparin välistä romantiikkaa ja se tuttu aihe: kun neito on pulassa, ritari saapuu pelastamaan.

P. D. James; Murhaajan mieli

 Tämä on sarjassaan toinen Adam Dalgliesh-sarjan dekkari ja on alunperin ilmestynyt vuonna 1963. Ja sen kyllä huomaa. Murha tapahtuu psykiatrisella klinikalla, joka on niin ihanan 60-lukulainen, ettei mitään rajaa. Parasta oli klinikan tarjoama LSD-hoito. Sielläpä sitä trippailtiin psykiatrisen hoidon nimessä. Yksi kyseisen klinikan työntekijöistä löytyy kellarista kuolleena, Dalgliesh saapuu selvittämään murhaa. Eli se normaali setti, kaikkia asianosaisia haastatellaan ja lopulta murhaaja löytyy.

Tuija Lehtinen; Klovin kahdet kasvot

 Tämä on kuulemma Tuija Lehtisen dekkari-sarjasta sellainen vähän vaatimattomampi osa. Hyvä niin, ehkä ne muut ovat sitten parempia. En lämmennyt Klovnin kaksille kasvoille kovinkaan paljon. Kuuntelin tämän äänikirjana. Erja Repo soluttautuu taidekurssille ottamaan selvää ahdistelu- tai häirintätapauksesta. Oli vähän tylsää kuunneltavaa, enkä oikein pysynyt kaikesta kärryillä. Se klovni-osuus taas meni niin, että jätelavalta löytyy klovniksi pukeutuneen miehen ruumis. Ja niinhän se tietysti menee, dekkari-kliseisesti, että nämä kaksi tapausta liittyvät toisiinsa. Romaanihenkilöt menivät minulta todella pahasti joskus sekaisin. Mutta tästäkin kirjasta selvisin ja ihan mielelläni tulen lukemaan niitä muita Erja Repo-tutkimuksia.

Christian Rönnbacka; Tulen aika

 Tulen aika on 9. osa Hautalehto-dekkareita. Onhan näitä jo luettukin. Irtisanoutunut Hautalehto hakeutuu uuteen pestiin poliisissa: Lähiörauha- nimiseen projektiin, joka selvittää ja yrittää ennaltaehkäistä maahanmuuttajataustaisten asukkaiden väkivalta-ja rikoskierrettä. Parikseen Hautalehto saa Göteborgista Suomeen siirtyvän Henna Björkin. Björkillä on myös oma lehmä ojassa; hän seuraa sisarensa epäselvän kuoleman jälkiä Suomeen. 

Kirjan aihe ei ole niitä minulle mieluisimpia, mutta olihan tämä hyvin kirjoitettu dekkari jälleen.

Susan Fletcher; Tummanhopeinen meri

 No niin, uusi yritys. Tätä kirjaa yritin lukea vuonna 2016, koska Susan Fletcher oli yksi lempikirjailijoistani ja olin pitänyt kaikista muista hänen kirjoistaan. Mutta tämä jäi kesken, ja muistan pitäneeni tätä hitaana ja raukeana pikkukylän kuvailuna. En vaan saanut luettua kaikesta kauniista luontokuvailusta huolimatta. Edelleen tämä oli kyllä raskas luettava. Ihmisiä oli niin paljon, että koko ajan piti palata alkusivujen sukupuuhun enkä silti pysynyt oikein kärryllä. Ja tarina oli omituinen. Annetaan ymmärtää vähän yliluonnollista, mikä ei sitten kuitenkaan ollut yliluonnollista. Kirjan henkilöillä oli menneisyydessä traumoja ja kaikkea pahaa. Sitä helpottamaan tulee kalamies. Rannalle huuhtoutunut kalpeaihoinen mies, jolla on mustat silmät. Tämä oli jotenkin vastenmielinen kuvailu, ajattelin jatkuvasti sellaisia alien-silmiä. Kirjassa palataan menneisiin kuolemantapauksiin ja väkivaltaisuuksiin ja kirja on monen henkilön matka eheytymiseen ja selviytymiseen. Mutta ääh, vieläkään en siis ihan kauheasti pitänyt kirjasta. Mutta onneksi sain sen nyt luettua, olisi muuten jäänyt painamaan.

Seppo Jokinen; Pisara veressä

 Pisara veressä olikin paljon parempi Koskis-dekkari, kuin edellinen. Tämä oli vähän erilainen, kun mentiin takautumissa sinne Koskisen varhaisempiin poliisivuosiin, jossa tutkittiin veneestä kuolleena löydettyä urheiluvalmentajaa. Nykyajassa taas juoni potkaistaan käyntiin sillä, kun pikkupoika näkee itsepalvelupesulassa veren tahriman maton. Lapset keksivät, että pesijättären on oltava Vampyyri-nainen. Ehkä ihan parhaimpia komisario Koskisia.

Seppo Jokinen; Vilpittömässä mielessä

 Voi kauhea, luin tämän pari viikkoa sitten ja jopa pidin kirjasta, mutta en muista siitä enää juuri mitään. Mutta ehkä dekkareiden onkin tarkoitus olla hetken ilon tuojia ja arjen harmauden katkaisijoita. Tai sitten ei pitäisi jättää parin viikon kirjoja postaamatta tänne blogiin. Se nyt tietysti olisi tärkeää. Pääasiat kirjasta muistan: mies hukkuu ja toiset väittävät hänen hypänneen itse, toiset väittävät hänen työnnetyn veteen. Kirjassa murhataan myös maahanmuuttajanainen. Mutta sitä en muista, oliko näillä kahdella tapauksella mitään tekemistä keskenään ja minkälaisia johtopäätöksiä tutkijat tekivät. Maahanmuuttajanaisen murhaajan muistan. Ja kaikesta huolimatta kirja oli ihan mukava, niin kuin dekkarit yleensä ovat.

Heleena Lönnroth; Perinnönjakaja

 

Vaikka en tästä kirjasta oikeastaan pitänyt, niin jatkan kyllä kirjailijan tuotoksien parissa. Jotenkin tuntui siltä, että tämä Perinnönjakaja oli ehkä vain jonkinlainen väliteos ja ne muut voisiva olla vakuuttavampia. Hyvää kirjan tarinassa oli maantieteellinen sijainti. Seikkailtiin kotikaupungissani ja parissa naapurikaupungissa ja faktat (kylien nimet, tien nimet, oikeat suunnat, etäisyydet ym) olivat napakasti kohdallaan. Mutta kirjan kieli oli omituista. Esim. sana kulahtanut tarkoittaa minusta kulunutta, huonoksi mennyttä. Vaate voi kulahtaa monista pesuista, kun se menettää värin, napakkuuden ja melkein hiutuu rikki. Kirjassa kulahtanut -sanaa käytettiin kulunut-sanan tilalla. Leila huomasi, että aika oli kulahtanut nopeasti. Ja toisen kerran kun ajettiin Kouvolasta Kotkaan, niin autossa käytettiin automaattiohjausta. En ole koskaan kuullut tällaisesta automaattiohjauksesta, varsinkin kun ajaja yhtäkkiä ilahtuneena totesi, että ollaan jo Hotelli Leikarin kohdalla. Ajamiseen liittyvästä automatiikasta tulee mieleen lähinnä vakionopeudensäädin eli vakkari ja mahdollisesti kaistavahti... mutta ei ne kyllä automaattiohjausta ole. Entä vastapaistettujen munkkien lemu? Ehei, ei se ole lemu, se on tuoksu! Varsinkin kun haistajana on nälkäinen romaanihenkilö, joka palaa halusta päästä kahvilaan syömään niitä  munkkeja. No, olihan näitä älyttömyyksiä lisääkin: monta kertaa linja-autoon tai kaupan kassalle ilmoitettiin, että nyt on ihan pakko päästä matkaan/saada ostoksia, vaikka ei ole rahaa, ja joka kerta bussikuski/kaupan täti suostui ottamaan kyytiin/antamaan velaksi. 

No asiaan: kirjan tarina on se, että  päähenkilö saa puhelinsoiton, jossa tuntematon mies pyytää häneltä dna-näytettä ja väittää olevansa sukulainen. Sitten seuraa hälyttynyttä epätietoisuutta perinnönjaosta ja sukulaistyttöjen kidnappauksia ja kuolemantapaus. 

Nora Roberts; Rehellinen petos

 Tämä Rehellinen petos oli ehkä vähän Nora Robertsin perustasoa alemmalla tasolla oleva romanttinen jännäri. Kirjan päähenkilö Kelsey Byden on aina luullut, että hänen äitinsä on kuollut, mutta sitten posti tuokin kirjeen naiselta, joka väittää olevansa Kelseyn äiti. Kelsey haluaa ottaa selvää juuristaan ja tietenkin tutustuu uudessa ympäristössä myös kiinnostavaan mieheen, Gabe Slateriin. Robertsille poikkeuksellisesti rakkaustarina alkaa jo kirjan alkupuolella. Kirjan juoni on sukujen ja sukupolvien välisessä juonittelussa ja vanhoissa väärissä, tai oikeissa, ratkaisuissa.

Mutta sitten!! Nyt meinasi mennä hermot ja pahasti. Kirjan tapahtumat sijoittuva hevostilalle ja kilpalaukka-maailmaan. Siis tiedättehän; jockeyt hevosten selässä kiertämässä laukkarataa. Ja aivan yhtäkkiä laukkakisan osallistujilla mainittiin olevan ravitilastoja ja kohta puhuttiin ravimaailman epäkohdista ja juonittelusta. Jollakin kilpailun seuraajalla oli ravilehtisiä vedonlyöntiä varten jne. Ravi! Raveissa on kyse on täysin eri urheilulajista, vaikka hevoset liittyy kumpaankin. Miten tällainen seikka voi mennä läpi yhtään mistään. Alkoi kyllä ärsyttää näin suuri käsitevirhe.

Toinen oli se, että en ole ihan varma, voiko vuosikkaan hevosen selkään jo nousta? Tähän haluaisin oikeasti asiantuntijan vastausta, mutta minulla vanhana hevostyttönä on kuvitelma, että vasta 3-4 vuotiasta hevosta aletaan ratsastaa. Eikö vuosikas ole vielä ihan varsa. Voiko sen jo satuloida ja ihminen nousta selkään? En tiedä amerikkalaista laukkakisa-derby -maailmaa tarpeeksi, mutta hyvin omituiselta kuulostaa tai sitten Amerikassa hevoset ovat erilaisia kuin Euroopassa. 

Pierre Lemaitre; Alex

 Tämä oli osin aika piinaavaakin jännitystä. Nuori nainen, Alex, kidnapataan ja suljetaan häkkiin ja jätetään kuolemaan rottien armoille. Huh. Poliisi saa tietää, että nainen on kaapattu, mutta ei löydä tätä mistään. Alkaa kauhea kilpajuoksu. Ehtiikö poliisi pelastaa naisen. Epäonnista uhria etsiessään poliisi Camille Verhoeven palaa tutkimuksissaan Alexin menneisyyteen ja yhtäkkiä moni asia kääntyykin päälaelleen. Tajusin, että kirja on toinen osa Camille Verhovenin tutkimuksia ja tässä viitattiin pahasti siihen ensimmäiseen osaan. Olisi kiva, jos kirjojen takakansissa tai liepeissä olisi maininta mahdollisesta sarjasta. Monissa on, mutta sitten on näitä tällaisia, joista ei voi tietää. Asia ei onneksi vaikuttanut tämän kirjan jännistytarinaan millään lailla, vaan Verhovenin henkilökohtaiseen elämään ja tragediaan. 

Jorn Lier Horst; Luolamies

 Minusta tuntuu, että tämä on tullut televisiosta, niin oli tuttu juoni. Mutta ei haitannut, tarina oli silti kiva lukea. Tarina lähtee käyntiin siitä, kun talvisesta kuusimetsästä löydetään kuollut mies, jolla on vain kesävaatteet päällä. Miehen taskussa on uskonnollinen esite, josta löydetään sormenjäljet. Sormenjäljet kuuluvat yhdysvaltalaiselle FBI:n etsimälle sarjamurhaajalle. Wisting ja tiimi saavat FBI:n apua selvittäessään, miten sikäläinen sarjamurhaaja liittyy Norjaan. Wistingin tyttärellä Linellä on samaan aikaan kirjoitettavana artikkeli kotonaan kuolleesta miehestä, jota kukaan ei tuntenut eikä kukaan ole osannut kaivata. Sekin kuulostaa vähän hämärältä.

Elizabeth Adler; Talo maalla

 Tarina äidin ja tyttären uudesta elämästä Englannissa, kun avioliitto ja entinen elämä Singaporessa on eletty loppuun. Uusi alku, uudet ihmissuhteet, uusi talo ja uudet kuviot. Mielenkiintoinen seikka oli, että Issy-tyttö sai sokean kissanpennun. Alkoi kiinnostaa, miten sokeat kissat pärjäävät oikeassa elämässä. Koirista väittävät, että kyllähän ne pärjäävät. Tiedä sitten onko totta. Mistä tulikin mieleen, että olen lukenut Adlerilta jonkin kirjan, jossa seikkaili kolmijalkainen koira. Kirjailijalla on ilmeisesti jonkinlainen vammoja saaneiden eläinten kompleksi?

Heine Bakkeid; Paratiisin kutsu

 Kipulääkkeisiin ja muihin nappeihin pahasti koukussa oleva ex-poliisi Thorkild Aske jatkaa tässä romaanissa yksityisenä etsivänä. Kuuluisa kirjailija palkkaa hänet avukseen ja pian Aske huomaakin, että auttamisen laajuus kasvaa yllättäviin suuntiin. Kirjailijan menneisyyteen ja tämän edellisen avustajan epäselvään kuolemaan. Ja yhtäkkiä etsitäänkin kahta kadonnutta teini-ikäistä tyttöä ja muita epäselviä kuolemantapauksia ilmestyy päivänvaloon. Pidin taas Heine Bakkeidin dekkarista, vaikka jokin tuossa Thorkild Askessa  pistää myös vastaan. Hänet kuvataan vähän liian narkkariksi, jotta voisi uskoa tuon kaltaisen ihmisen selvittävän yhtään murhaa. Mutta koska jännärinä nämä ovat todella hyviä, niin annan anteeksi Bakkeidille. Thorkild Askelle en, hän saa nyt luvan lopettaa tuollaisen vastemielisen narkkailun.

Johanna Tuomola; Vielä kerran

 Olen lukenut Johanna Tuomolalta Noora Nurkka -sarjaa ja pitänyt siitä hieman enemmän, kuin tästä Vielä kerran -rikosromaanista. Mutta kiva tämäkin oli omalla tavallaan. Kirjan hahmo Lampinen on öykkärimäinen liikemies ja  Turun kaupunginvaltuutettu; rikas, röyhkeä, häikäilemätön ja aina epärehellisyyden rajamailla. Aika monella kaupunkilaisella ja naapurilla on jotain hampaankolossa Lampista vastaan. Lampinen kikkailee liikemaailmassa niin, että setelit päätyvät omaan taskuun ja yritykset ympärillä kaatuvat. Ja on maakiistaa ja kadonneita kauppakirjoja. Yksityiselämässään Lampinen ei loista sen paremmin. Kuka siis tahtoo saada Lampisen hengiltä? Juoni on aika kliseinen ja monesti luettu, mutta yllättävää kyllä; silti nämä tällaiset ovat aika jännittäviä. 

Elly Griffiths; Siniviittainen nainen

 Ruth Galloway -sarja on jo 8. osassa. Hautausmaalta löytyy siniseen viittaan pukeutunut nainen surmattuna. Myös naispappien seminaarin osallistujat ovat saaneet uhkauskirjeitä ja sitten tulee lisää murhattuja naisia. Komisario Harry Nelson ratkaisee taas rikoksia Ruth apunaan. Pidän Ruth Galloway -dekkareista, vaikka nämä ovat samankaltaisia keskenään. Minua ei haittaa, nautin tällaisesta vaivattomasta ja leppoisasta ajanvietteestä. 

Maria Adolfsson; Juokse tai kuole

 Doggerlandin Pride-festivaalin aikana väkijoukkoon ammutaan läheisen hotellin ikkunasta. Moni kuolee luoteihin. Juhlissa mukana ollut Karen Eiken Hornby on viimeisillään raskaana, mutta pelastuu ampumisvälikohtauksessa ja auttaa paikalla olevia haavoittuneita. Ampuja löydetään kuolleena hotellihuoneesta ja kun hänen taustaa aletaan selvittää, sieltä paljastuu monenlaista epäselvyyttä. Edellisten kirjojen tapaan myös tässä Karen itse joutuu uhatuksi. Tiedossa on kilpajuoksua talvisissa maisemissa. 

Tämä kirja päättää myös Helmet-haasteen tältä vuodelta. Nyt on kaikki 50 kohtaa täytetty ja tämän valitsin kohtaan: 40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole. Doggerland on oikeasti muinainen manner, jonka meri on sittemmin niellyt. Haastekohdalla ei ehkä tarkoiteta ihan tällaista valintaa, mutta tulkitsin kohtaa luovasti, kun en jaksanut tällä kertaa tarttua historia-kirjoihin, jotka olisivat sijoittuneet esimerkiksi Suomen suurruhtinaskuntaan tai Itä-Saksaan... 

Sofie Sarenbrant; Syntipukki

 

Emma Sköld tutkii tapausta, jossa murtovarkauden yhteydessä teini-ikäinen poika kuolee. Ulkomaalaistaustaista siivoojaa epäillään surmasta, mutta asia ei olekaan niin yksinkertainen. Uhrista ja tämän perheestä paljastuu uusia asioita, joilla voi olla jotain tekemistä asian kanssa. 

Beth O'Leary; Vaihtokauppa

 Chick lit romantiikkaa. Lontoolainen Leena Cotton kärsii burn outista ja tekee isoäitinsä kanssa vaihtokaupat asuinpaikasta. Isoäiti pääsee Lontoon humuun opettelemaan tinder-deittailua ja Leena maalle vanhaan kotikyläänsä. Kumpikin rakastuu odottamattomasti.

Helmet-haasteessa: 7. Kirja kertoo ystävyydestä

Heine Bakkeid; Meren aaveet

 No nyt oli jännä uuden sarjan aloitus. Erilainen. Poikkeuksellinen. Hieman omituinenkin, mutta mitä mainioin! Ja kuinka ollakaan; myös jotain ärsyttävää päähenkilö Thorkild Askessa on. Hän on vankilasta päässyt entinen poliisi, joka saa yksityistä kautta toimeksiannon etsiä Pohjois-Norjaan muuttanutta nuorta miestä. Tämän sanotaan hukkuneen sukellusonnettomuudessa, mutta ruumista ei ole löydetty. Thorkild Aske itse kärsii kipulääkeriippuvuudesta ja menneisyydessä on traumana kuolemantuottamus. Niin erilainen päähenkilö tällä kertaa. Kirjassa kuvataan osin yliluonnollisia houreunia. Thorkild on välillä sekaisin kuin seinäkello, mutta jännitystarina on huippukiva. Niin kiva, että minulla on jo toinenkin sarjan osa menossa.

Eija Piekkari; Tappava talo

 Tappava talo on 9. osa Kristiina Elo -sarjaa ja ilmestynyt vuonna 2016. Onkohan tämä nyt sarjan viimeinen? On ollut mukava seurata jo tutuksi tulleiden poliisien kuulumisia ja Krissen omaa perhe-elämää. Tässä kirjassa joku pahaa tarkoittava henkilö pahoinpitelee kyläläisiä kaatamalla heitä ojaan. Mutta löytyy lähistöltä sitten surmattu nainenkin. Tutkintasihteeri Riikan siviilielämä on päässyt siihen pisteeseen, että hän on alkanut seurustella mysteeri-miehen kanssa. Krisse arvaa, että jotain on pielessä. 

L. M. Montgomery; Sininen linna

 Hm... onkohan tämä nyt sellainen klassikko, joka olisi pitänyt lukea jo nuorena, ja pitääkö nyt hävetä, kun tartuin kirjaan vasta näin myöhään? En edes tuntenut kirjan juonta ja sanomaa ennestään, en muuta kuin takakansitekstin. Siinä kerrotaan, että Valance Stirling on perheensä ja sukunsa heittopussi, halveksittu ja hyväksikäytetty nuori nainen. Kun Valance saa lääkäriltään kuulla, että hänellä on elinaikaa vain vuosi, hän päättää repäistä itsensä irti menneestä, tehdä omia päätöksiä, ilmoittaa omia mielipiteitään ja olla palvelematta sukulaisiaan. 

Kirjan juoni on ennalta arvattava, mutta tämän ei ole tarkoitus ollakaan salamyhkäinen arvoitus-romaani. Kirja oli vanhanaikaisella ja naiivilla tavalla herttainen. Tämän kaavan mukaisia romaaneja soisi olevan enemminkin.

Ann Cleeves; Yöperhoset

 Maalaiskartanon talonmies Patrick Randle murhataan, kun omistajat ovat poissa. Vera Stanhope ja poliisikollegansa keskittävät tutkimuksensa muutamaan lähiseudun perheeseen, mutta seuraava murha ei tunnu kuuluvan millään lailla näihin naapureihin eikä edelliseen uhriinkaan. Heillä yhteistä on vain yöperhosten keräily. Kiva dekkari vakuuttavaa Vera Stanhope-sarjaa.